Nyt haluun kirjottaa aivan älyttömän ihanasta ja rakkaasta ystävästä ja meijän ystävyydestä
Tutustuin tähän ihmisee kaks vuotta sitte elokuu 2012, oltii samalla luokalla ja heti ekana päivänä meistä tuli ihan helvetin hyvät ystävät.
Ollaa kestetty paljon, ollaa itketty ja naurettu, ollaa huudetttu ja oltu ihan hiljaa
On ollu aikoja milloin mulla on menny todella huonosti, oon käyny siellä pohjamudissa asti.
Tää ihminen tää rakas ystävä on ollu mun vierellä, halanu mua, pyyhkiny mun kyyneleet eikä ikinä oo antanu mun luovuttaa.
Vaikka mun voimat on ollut vähissä niiin tää ihminen piti mut kasassa.
Meillä on monia hyviä muistoja mut sit ei meijänkää ystävyys oo aina ollu ruusuilla tanssimista.
Meil oli kausia milloin me ei olla oltu niin yhtä, me ei juteltu niin paljon ja se tuotti sitte suruu mut sillon ku sitä ystävää tarvi ni se ystävä löyty.
Me ollaa monesti istuttu kahestaa jostain ja puhuttu meijän menneisyydestä, ollaa puhuttu asiosta jotka meijän mieltä on painanu. Me ollaa aina oltu jotain ainutlaatusta, ollaa oltu hyvät ystävät aina.
On hassua miten meistä tuli niin hyvät kaverit niin lyhyessä ajassa, nyt meijän ystävyyys vaa on ja pysyy♥
Muistan talvella 2013 ku oltii tunnettu jonkun puol vuotta ni jotenki toisen naama rupes suoraan sanottuna vituttamaa ja me vähän niinku erkaannuttii, mutta sitte mä menin niin rikki ja mun elämässä tapahtu niin paljon asioita että musta tuntu etten enää jaksa, ni tää ihminen huomas sen musta, se tuli mun vierelle, kuiskas korvaaa: "kaikki järjestyy" se hoki sitä mulle tosi usein.
Se oli mun vierellä monissa vastoinkäymisissä, monissa suruissa ja välillä se kysy multa "kuinka paljon oikeesti ihmisen täytyy jaksaa?" Se kerto miten se ihailee mun vahvuutta, mutta totuus oli se että sen tuella mä jaksoin. Ja monen monesta surusta seki on selviny ja se on vahva, ihailen sitä ihmistä ja sen iloisuutta, se jaksaa olla tukena vaikka se ite myös tarvi tukea. Ja monesti oon sillekki joutunu sanoo että "hei kyllä mä pärjään, mutta pärjäätkö sä?"
Oon tehny elämässäni virheitä, mutta tää ihminen ei oo ikinä tuominu mua, se on auttanu ja tukenu ja yrittäny palauttaa mut maan pinnalle. Joskus mietin että miten mä oon ansainu tän kaltasen ystävän ja mä oon todella kiitollinen siitä ihmisestä ja siitä että oon saanu tutustua tähän ihmisee oon saanu sen mun vierelle ja mun ystäväks♥
Toivon että mä voisin suojella tätä ihmistä jokaiselta naarmulta, pienimmiltäki kolhuilta, suojella ettei sen sydäntä milloinkaa särjettäis, ettei kukaan milloinkaa sitä satuttais.
Mutta emmä siihen pysty, on senki elämässä ollu sitä surua ja kipua enkä oo voinu suojella sitä. Mutta ainoa asia mitä mä voin tehä on se että mä oon vierellä ja olla tukena. Mä aijon pysyä sen vierellä mun viimiseen hengen vetoon asti.
Tää ystävä on mun elämässä se enkeli, mun enkeli ilman siipiä, mutta niin rakas ja niin kaunis<3
