Selaan kuvia, ne on otettu helmikuussa, nuo ihmiset, nuo rakkaat ihmiset..
Vastaan tulee kuva minusta ja ihmisestä joka ei enää ole elämässäni, niin kovin läsnä, katson sitä kuvaa pitkää,
siinä kuvassa me hymyillään ja se onnellisuus näkyy meidän molempien kasvoilla.
Minulla on ikävä tuota aikaa, noiden rakkaiden hymyä.
Nämä ihmiset keistä puhuin, vietin heidän kanssa aikaa, olimme neljän porukka.
Heidän kanssa sain aina nauraa vedet silmissä.
Kaipaan heitä, vaikka jokainen on osittain elämässäni toiset vähemmän toiset enemmän.
Olimme neljän porukka niin pitkään.
Mutta on surullista että asiat voi muuttua niin nopeasti, vaikka emme enään ole neljän porukka,
en tule ikinä unohtamaan meidän yhteisiä hauskoja hetkiä, en niitä nauruja kyyneleet silmillä, en niitä "tappeluja" halailuja sitä rakkautta! Se rakkaus on minussa aina. Ja tulen rakastamaan näitä kolmea ihmistä koko loppu elämäni, tapahtui mitä tahansa sillä tuo aika oli elämäni parhaimpia♥
Miten elämässä voi tapahtua yllättäviä käänteitä, ihmiset joista välität voivat vain kadota elämästäsi.
Elämä voi koetella, voit menettää sinulle tärkeitä ihmisiä.
Mutta jos he lähtevät kokonaan elämästi niiden ei ole ollut tarkoitus olla pysyvää.
Mä olen menettänyt monia ihmisiä, sen takia mä pelkään tuntea, mä pelkään luottaa.
Koska tuntuu aina kun luotan ja rupean välittämään jostain niin se ihminen katoaa elämästäni.
Joko omasta tyhmyydestäni tai sitten hän vain lähtee.
Olen oppinut että jos jonkun ihmisen on tarkoitus olla elämässä niin vaikka hän lähtisi, hän löytää aina tien takaisin.
Mun elämässä oli yks ihminen, joka oli mulle kaikki, mä välitin siitä, se välitti musta.
Mä rakastin ensimmäistä kertaa koko sydämestäni, oikeastaan mä rakastan vieläkin.
Jos jotain rakastaa koko sydämestä, voiko siitä koskaan päästä yli?
Mutta mä karkotin tämän ihmisen joskus vuosia sitten elämästäni, se oli suuri virhe.
Mutta parin vuoden tauon jälkeen tämä ihminen tuli elämääni takaisin.
Mä rupesin välittämään tästä ihmisestä todella paljon ja hän minusta.
Mä rakastin tätä ihmistä, tämä ihminen oli minulle enemmän kuin kukaan muu ja tiedän että hän rakasti minua yhtä paljon kuin minä häntä.
Mutta mä ajoin taas sen ihmisen pois mun elämästä, mä osaan olla jääräpää.
Kun luottamus on petetty, kun on kokenut paljon paskaa, kun on menettänyt paljon, niin on vaikea luottaa että joku ihminen voi välittää susta, että joku ihminen voi rakastaa sua ja olla siinä vieressä vaikeina hetkinä.
Mä rupesin olemaan tätä ihmistä kohtaan aina välillä kylmä, saatoin töksäyttää vastauksen kun hän kysyi jotain, kun hän koski minuun saatoin sanoa että älä koske anna minun olla.
Kun hän ei tullut luokseni juuri sovittuun aikaa saatoin suuttua, vaikka oikeasti pelkäsin.
Pelkäsin että hän jättää minut, että hän lähtee elämästäni..
Kunnes se päivä tuli, kunnes tiesin että nyt enää rakkaus ei riitä, nyt on mentävä, kerroin hänelle, kerroin että testasin, kerroin että kokeilin katoaako hän elämästäni.
Muistan vielä ne sanat mitän hän siihen sanoi.. Hän sanoin "pitääkö sun testata, etkö sä huomanut että en mä mihinkää ollut lähdössä"
Nyt hän on poissa elämästäni, vaikka hän on aina osa elämääni.
Toivon että hän tulisi takaisin, toivon että me voisimme olla vielä ystäviä.
Koska jos hän tulee takaisin niin silloin tiedän että hän on se ihminen joka ei hylkää minua ikinä.
Kunpa voisin kertoa ystävilleni, että vaikka saatan työntää heitä pois elämästäni niin en halua menettää heitä.
Mutta en osaa kertoa tunteistani, olen tunteeton, pelkään, pelkään että mä satutan heitä..
