Nyt kirjotan tärkeästä asiasta, toivon että jokainen lukee tän ajatuksella, ja että tää pistää mietityttämää jokaista.
Tää kirjotus voi osua jollekkin todella henkilökohtasesti joillekkin ei niinkää
Mutta kun koulu on taas alkanu niin tästä asiasta ei voi ikinä puhua ja paasata liikaa
nimittäin KIUSAAMINEN!
Jokaisen pitäisi ottaa asia puheeksi lapsensa, pikkusiskon, kavereitten tai ihan kenen vaa joka voi törmätä tämmöiseen tilanteesee.
Itselle kiusaaminen osuu aika henkilökohtaiseksi, sen takia mä haluan tästä kirjoittaa..
Kun ajattelee sitä ihmistä jota kiusataaa, kuvittele itsesi siihen tilanteeseen.
Haluaisitko sä pelätä kouluun menoa? Joka aamu valmistautua henkisesti siihen helvettii?
Miettiä että mitähän ne kiusaajat tänää keksii?
EI, Kenenkään ei pitäisi joutua miettimään moista. Ei sun eikä mun, ei kenenkää.
Pienikin kiusaaminen voi jättää ikuiset arvet. Se että vaikka sanoisit jollekkin että mä en oo sun kaveri, tai että sä oot ruma..
Se että joskus se ulkopuoliseks jääminen on pahempaaa kuin mikään.
Mutta sitten kun sä joudut kuuntelemaan sitä haukkumista, pilkkaamista joka päivä ja olla joka päivä yksin, voi pistää sut pieniksi palasiksi ja saada sun itsetunnon palasiksi.
Entä jos tähän lisää se fyysinen kiusaamine, sua tönitään, hakataa, uhkaillaan.
Sä et uskalla kertoa sitä kenellekkään, koska eihän kukaan sitä ymmärtäisi, mitä kukaan voisi tehdä?
Sä mietit kuinka kauan sä enää jaksat, vihdoin uskallat kertoa siitä jollekkin, sun vanhemmille, sisaruksille? Kouluun lähtee ilmoutus ja siihen ei puututa? Tälläisessä tilanteessa päässäni surisee yksi ainoa kysymys "Mitä ihmettä?"
Sitten kun se menee niin suureksi se kiusaaminen, siitä tulee julkista, niin silloin sanotaan että koulu puuttu asiaaan, silloin koulua rupeaa kiinnostamaa.. Tämä on taaas aivan väärin.
Niimpä annan jokaiselle tehtävän, ottakaa kiusaaminen vakavasti, jos sinua kiusataan, uskalla kertoa siitä, älä jää yksin asian kanssa. Jos joku tulee kertomaan että häntä kiusataa, puutu asiaan välittömästi! Jos näät jonkun yksin, mene juttelemaan, kysy vaikka mitä kuuluu ole kaveri!
Mä tiedän miltä tuntuu olla kiusattu, mua kiusattiin oikeestaa voisin sanoa että se alkoi jo ekaluokalla, monesti mä jäin yksin, mua haukuttuu, hyljettiin koska olin kiltti, en lähteny mukaan hölmöyksiin..
Muistan kaiken sen, jopa silloin mun pitkä aikainen parasystävä kenen kanssa olit ollut vauvasta asti ystäviä, oli suurin niistä kiusaajista, se saattoi haukkua mua, jättää mut yksin. Ja mä olin aina se joka pyysi anteeeks.. 12- vuoden jälkeen oli aika katkaista välit. mutta eipä se silloinkaan loppunut.
Myös edelleen koko ala- aste jatkui samaan rataa. Välill' mulla oli paljon kavereita välillä mulla ei ollut yhtään. Muistan kutosluokalla kun ensimmäisen kerran "lintsasin", kerkesin olla vain tunnin koulussa, kunnes paha olo oli niin sietämätön että sanoin opettajalle että mulla on huono olo voinko lähteä kotiin.. Mutta kotona kerroin rehellisesti että en minä oikeasti kipeä ole, vaan paha olo on niin voimakas kun haukutaan ja jätetään yksin. Myös silloin oli pakko mainita asiasta opettajalle, ja olimme keskustelemassa luokkatovereiden ja opettajan kanssa, he pyysivät anteeksi, mutta sitten olinkin jonkin aikaa yksinäisempi kuin ikinä ennen sillä olin "kantelupukki" ja kiusaajat suuttuivat.
Pääsin ala-asteelta pois, oli aika siirtyä yläasteelle, ajattelin että nyt kaikki muuttuu, minua ei enäää kiusata.
Totuus oli että siellä minua myös haukuttiin, se alkoi seiskalla, mutta päättyi hyvin nopeasti ja sain uusia kavereita.
Mutta kasiluokalla kaikki vain pahentui, sairastuin.. Kävelin kepeillä ja käytin rannetukia, olin paljon poissa koulusta, ja lihoin lääkkeiden takia.. Kun olin koulussa kuuntelin sitä huutelua, vammanen, lihava.. Aina sä oot mukamas kipeee...
Olin suoraan sanottuna loppu... Kerroin luokanvalvojalleni, joka totesi vain "älä syö purkkaa tunnilla" .. Mielessäni olin täynnä vihaa, en edes voinut syödä purkkaa, sillä mulla oli tulehdukset leukanivelissä.
Kerroin kotona asiasta, kerroin lääkärissä asiasta.. Isi oli soittamassa kouluun, mutta kielsin, sanoin etten mene ikinä kouluun jos hän soittaaa..
Kunnes lääkärini sai minut ylipuhuttua että hän saisi soittaa koululle, avustajalle kenelle puhuin paljon asioitani.. Myös isi puhui rehtorin kanssa, jouduttii sanomaan että jos kiusaaminen ei lopu niin veljeni tulee istumaan minun viereen kouluun ja katsoo ettei kukaan sano minulle enää mitään ilkeään, sen jälkeen kiusaaminen loppui.
Mutta se että kaikilla ei ole sisaruksia ketkä pitää puolia.. Eikä heidän tarvitsekkaan, sillä ketään ei saa kiusata, jokaisen koulun pitäisi puuttua kiusaamiseen.
Minulle kiusaaminen on jättänyt arpia, on vaikea luottaa uusiin ihmisiin, on vaikea hyväksyä itsensä, tai usko sitä että joku muu voisi hyväksyä.
Myös minulla oli jossain vaiheessa etten halunnut syödä, ja vieläkin kuulen sanan läski ja se on tarkoitettu minulle, saatan olla sen päivän syömättä sillä ruokahalunu katoaa..
päivä kerrallaan menen eteenpäin, olen ollut pohjalla, joka päivä ollut painajaista, mutta perheeni tuella, minä olen selvinyt, olen löytänyt uusia ystäviä.
Vaikka minun on vieläkin vaikea hyväksyä itseni tai sitä että joku voisi esimerkiksi rakastaa minua tämmöisenä, niiin toivon että joku päivä nään itsestäni sen mitä jokaisen pitäisi nähdä.
Sinä joka luet tätä, jos olet kiusattu, tai vaikka et olisi, toivon että uskot että olet kaunis, olet ihme, olet ainutlaatuinen, olet tärkeä.
katso joka aamu peilistä, sano itsellesi ääneen, olen kaunis, tänäänkin mä selviän.
Ja kiusaajat, lopettakaa se tänään, pyytäkää anteeksi, koska mitä iloa saat muiden kiusaamisesta..
Mitä sitten jos joku tykkää eri asioista kuin sinä? Mitä sitten jos joku tyttö vaikka tykkää poikien vaatteista, jos joku on laiha tai joku vähän pyöreämpä?tai jos jollain on eriuskonto tai eri ihonväri kuin sulla.. mitä sitten? Me kaikki olemme ihmisiä, me kaikki olemme erillaisia, mutta olemme samanarvoisia!! ♥
