Sydän hakkaa, rintaa polttaa tuntuu kuin taju lähtisi..
Oikeestaan mulla on pitkään ollut tunne että etäisyys kaikkiin tekisi hyvää, jos mä en lähtisikään viikonloppuisin kavereiden kanssa vaan viettäisin aikaa kotona..
Mua ahistaa esittää olla normaali, esittää hyvin voivaa, vaikka musta tuntuu että joku kuristais mua..
Mut oikeestaan ni mä nautin niistä ystävistä, vaikka välillä tietyt tilanteet syö mua sisältä, ni ne ystävät saa mut iloseks. Ja harvoin mua ahistaa niitten seurassa, oikeestaan niitten kanssa voin unohtaa kaiken..
Tietysti on päiviä milloin oon niitten kanssa mutta oikeesti haluisin olla jossain muualla..
 |
| "jokainen on vahva tavallaan" |
Mä oon yrittänyt olla viimiset parikuukautta kaikkien kavereitten tukena, toisten enemmän ja toisten vähemmän. Mutta en oo mikää supermies, että mä voisin pelastaa ystävät pahalta ololta..
Asia mitä mä haluisin olisi se että voisin suojella kavereitani, että voisin ottaa heidän kipunsa, ahistuksensa ja jokaisen huolen pois, että he voisivat olla onnellinen.
Mutta mulla ei oo sellasta supervoimaa, kunpa olisi, se olisi parempi kuin näkymättömyys tai ajatusten luku.
Mulle sanottiin pariviikkoa sitten etten mä voi suojella kaikkia, että jokaisen pitää ottaa riskejä elämältä. Vaikka niihin sattuisi, niiin mä en voi suojella niitä... Mutta se on totta.. Miten voisin suojella muita ku en voi suojella itseänikään.
Viikonloppuna mua ahisti, musta tuntu että norsulauma olisi seisonut mun rinnan päällä, siihen sattu, sitä poltteli ja tuntu etten mä saa henkeä.
Mä oon ollut ahistunut jo jonkin aikaa, mutta en oo pystyny siitä puhumaa sillä oon aina tottunut olemaa se vahvin.. Mä oon aina ollut se jolle kuuluu hyvää tai niin ainaki uskottelee vaikka kyyneleet silmillä.
Se että mua on ahistanut niin onko sekään ihme, sillä molemmat parhaan ystävät muutti pois mun luota, tottakai voin laittaa niille viestiä mutta se ei oo sama asia..
Mutta se että mua ahistaa on tää että liian lyhyessä ajassa tapahtuu niin paljon asioita, asiat muuttuu.. Ja se että pitäisi pystyä olemaan kavereiden tukena ja auttaa niitä selviimää, kannan niistä liikaa huolta. Ja työssäoppiminen on ollut henkisesti raskasta ja kannan työt myös kotiin ja vaivaan päätäni niillä asioilla.
Mutta tiedän että asiat helpottuu. :)
 |
| "junilla on kiire mulla ei" |
Lauantaina aamuna heräsin ja tiesin että siitä päivästä tulisi kamala, sillä mua ärsytti jokainen asia.
Nousin sängystä kello taisi olla lähemmäs puoli uksi menin suihkuun, tein aamupalan ja katsoin hetken tv.tä.
Sitten päätin että nyt mä laittauduin, vaikka en tienyt mitä edes sinä päivänä tekisin.
Päätin laittautua oikein kunnolla, meikkasin ja kiharsin hiukset, puin päälle mekon ja leikin oman elämän prinsessaa. Kerroin asiasta porukoille ja he vain hymyilivät ja kysyivät olenko mä seonnut.
Mutta emmä ollut, mulle tuli siitä parempi mieli. Sitten lähdin kuvailemaan todella hyvän ystävän kanssa, puhuimme, nauroimme ja mun ahistus oli kadonnut kokonaan ja mä voin taas hyvin, vaikka pelkään että mä taas romahan. Mutta mä voin just nyt hyvin ja se on tärkeintä :)
 |
| "Istun taas reunalla, jalat huitoo ilmassa" |
