Tätä mulle on tapahtunu parin viikona ajan, on ollu paljon mielessä mutta en tiedä, jotenki kaikki tuntuu sekavalta, kaikki mitä kirjoitan..
On lokakuu, oikea syksy on tullut, lehdet putoo puista ja on lupa vetää kumpparit jalkaa.
Pienenä rakastin juosta ja hyppiä lehtikasoissa, onko vielä se ok?
Syksy on jo pitkällä, lähden töihin niin on pariastetta pakkasta, olen kaivanut tumput ja pipon esiin.
On pimeää ja sen huomaa sillä mieli ja ajatuksetkin on masentavia, taas se syys väsymys ja ns "syysmasennus" on iskenyt.
Pitkään olen ollut tunteiden vuoristoradassa ja hammasta purren selvinyt eritilanteista, paljon draamaa joten on ollut välillä parempi vaan jäädä kotiin eikä nähdä ketään, sehän on ihan okei.
Mutta kuitenki musta tuntuu että mä oon se tukipylväs joka pitää tän kaiken kasassa, kaverit puhuu mulle, mä kuuntelen, mä sanon asiat suoraa ja välillä muidenkin puolesta, mutta niinhän se aina on ollut. Sitten mulle suututaa ja vika olikin mussa, mutta se on ihan fine, siihen mä oon tottunut.
Kun on tarpeeksi kauan on tukipylväs niin miettii miten kauan sitä jaksaa pysyy pystyssä ja pitää kaikki muutkin pystyssä?
Entäs jos tää tukipylväs kaatuukin, kaatuuko silloin muutkin?
Milloin ihmiset antaa mun olla mä, millon ne tajuu että mä oon väsynyt? näkee sen tekohymyn, sen surun. Voisin juosta päin seinää ja sanoa: "voin hyvin" ja kaikki uskoisi, sillä aina mä oon se joka selvii, eihän mulle oo ikinä annettu muuta vaihtoehtoa.
Milloin mä saisin hakata päätä seinäää, nyrkkiä lattiaa, huutaa ja itkeä. Olla se joka ei enää jaksakkaan.
Se on vaikeaa, sillä ei siihen anneta lupaa, aina oletetaan että mä voin hyvin.
Mutta se että on taas se aika, kun aamulla nouseminen on vaikeaa, haluaisin vain nukkua.
Yritän välttää "mitä kuuluu tai miten menee" kysymyksiä, mutta miten siinä onnistuu? Aina joku sen kysyy. mutta kuka haluaa siihen oikeasti vastauksen?
Voisinko piilottaa itseni?
Mulla meni hyvin hetki sitten oikeastaan mulla menee nyttenki olosuhteisiin nähden, mutta ikinä ei kannata luottaa siihen että kaikki meneekin hyvin. Koska se paha olo saa susta vallan milloin vaa ja joku ilta löydät ittes lattialta, itkien ja hakkaamassa päätä seinään kysymässä itseltäsi "miten tässä taas kävi näin"
