Mun maailma romahti, mä romahin,
mun maailma ja mä menin niin tuhansii pieniin palasiin
että musta ei varmaan koskaan tuu täysin ehjä.
Pahin painajainen ja pahin pelko on liian lähellä todellisuutta.
Kuka tässä vaiheessa jaksaa miettii tulevaisuutta tai mitä kaverit ajattelee,
Niimpä on helpompi olla saatanan kylmä ja ilkee akka kaikille,
niin ei tuu sitä että mua myöhemmin kaivattais.
Silloin kun mä eristäydyn,
silloin ku mä joudun oottamaan ja pelkäämään pahinta.
Helpompi jäädä yksin ku nähdä ne kavereitten,
suru, huoli, pettymys, vähättely ja se että pysy positiivisena katseet.
Perheen surulliset ja pelkoa täynnä olevat katseet saa mieleni rikki.
Ne ei halua päästää musta irti, ne ei halunnu mulle tällästä elämää.
Ne on aina vaa halunnu parasta mulle, ei tätä.
Ja kyllä mä tiin että ne ottais tän pelon,surun ja kivun ittellee jos ne vaan vois,
niin paljon ne välittää.
Ja kyllä mä tiiän että ne haluis puolittaa mun surun sillä että ne on läsnä,
mutta mä en haluu kuormittaa niitä.
Porukat ei haluu että mä muutan.
Ehkä ne pelkää että mä erkaannun ja masennun tai yritän liikaa selvitä yksin
tai ehkä niitä pelottaa päästää pieni tyttö omaa kotiin pärjäämään yksin.
Mutta toisaalta olisiko helpompi muuttaa,
koska silloin en näkisi jokainen päivä vanhempieni huolestuneita kasvoja,
että milloin tää loppuu.
Mutta kyllä mä tiedän, jos muutan ja jos mä romahan ja oon maassa,
niin ei mua kukaan muu pysty nostamaan sieltä kuin isi,
ei kukaan pyyhi kyyneleitä niinkuin isi
Ja kukaan ei sano niin hyviä lohdutus sanoja kuin äiti, kukaan ei hymyile niinkuin äiti,
Kukaan ei rakasta niinkuin isi ja äiti.
Ehkä mulla on vaa pakottava tarve selviytyä tästä asiasta yksin,
mä en halua tuottaa pettymystä siitä
että kun mä en jaksakkaa olla reipas, mä en jaksakkaa olla vahva vaan haluisin luovuttaa.
Mä en halua että musta kannetaa huolta, on paljon muitakin huolen aiheita.
Eritoten mä en halua tuottaa surua perheelleni enempää.
6-vuoden aikana on enemmän tuntunu siltä että oisin pettymys
kuin se että minusta oltaisi ylpeitä.
Kyllähän kaikki sen tietää että emmä tällästä elämää halunnu.
Mä halusin olla aina onnellinen prinsessa, mutta sain astetta rankemman elämän,
joka nyt vaa koettelee liian usein.
"täytyy olla lujasta luusta että selviytyy"
