Oon aikasemminki kirjottanu siitä että, mä ennen rakastin joulua, mä alotin jouluvalmistelut jo marraskuun puol välissä.
Mä rakastin sitä että jouluaatto vietettiin perheen kesken, mä yleensä riehuin aamusta asti veljen kanssa koska pitihän veljen mua viihdyttää. Joulupäivää mä ootin aina ku kuuta nousevaa sillä mun yks tärkeimmistä ihmisistä tuli joka joulupäivä meille, mä näytin aina mun lahjat sille, kerroin mun todistuksesta ja muuten vaaa olin hänen vierellään.
Ai miks mä en enää tykkää joulusta... Vuonna 2010 aika lähellä joulua mä sairastuin, siitä alkoi koko perheen helvetti ja opettelu elämään sairaan lapsen ja sisaruksen kanssa.
Muut hyväksy sen ja tottu siihen aika nopeesti, paitsi mä. Välillä musta tuntu ja osittain tuntuu vieläkin että mun perheen jäsenet pitää mua helposti särkyvänä, ne ei haluu että kannan huolia sillä onhan tässä ollu yhtä ja toista.. Kuten vaikka viime jouluna mulla alko hirveet mahakivut ja heti joulun jälkeee mä makasinki sairaalassa odottamassa leikkausta. Mutta mikä on se todellinen ja tärkein syy minkä takia mä en osaaa nauttia joulusta?
Mä sain kuulla 2010 paripäivää ennen jouluaattoa että mun yhellä elämäni tärkeimmällä ihmisellä oli muutama kuukaus elinaikaa.. Mun ukilla.
Mun oli vaikee hyväksyy sitä että mun ukki ei sinä jouluna tullukkaan meille syömään ja vielä vaikeempi oli hyväksyä sitä että mä näin mun ukin viimisen kerran 26.12.2010..
Mulla ei ollu voimia enää mennä kattomaan ukkia loppuaikana sairaalaan ja mä kannoin siitä hirveetä syylisyyden tunnetta kunnes isi halas mua ja sano että ukki ei halunnu että mä nään sen siinä kunnossa, kunnossa missä se ei pystyny ite käymää vessassa, ei syömää eikä juomaa ite. Mun ukista oli tullu niin hauras. Mutta mä näin aina ukin mun sankarina, koska mun ukki jakso kuitenki taistella sitä sairautta vastaa vaikka loppujen lopuks se sairaus saiki hänet.
Seuraavana vuonna vähän ennen joulua meijän koira jouduttiin lopettamaan, vaikka mä sinä jouluna sain oman koiran joululahjaks ni se ei poistanu tai poista sitä surua ja ikävää.
Jotenki aina jouluna meijän perheelle tapahtu jotain tai tuli elämässä takapakkia ja mä rupesin ajattelemaan että vitut, meijän joulut on tuomittuja.
Mutta tänä vuonna joulu on tuntunu erillaiselta, se ei ahista niin paljon, mulla on muutto uudelle paikkakunnalle heti joulun jälkeee ehkä se edes auttaa asioita. Ja ehkä mä ooon jo tarpeeks vahva opettelemaan viettämään onnellista joulua ilman ukkia.
Vaikka mä viettäisin kuinka monta joulua onnellisena tästä edes päin niiin mun ukki tulee olemaan aina mun jouluissa läsnä, se on mun enkeli joka kulkee sydämessä ja vierellä aina. ♥ Samoin seri ♥
Mä kaipaaaan niin paljon mutta ehkä tästä alkaa taas mun onnelliset joulut vaikka mua ehkä pelottaa osittain että mitä pahaa tapahtuu.. Mutta mä katson tulevaisuutta päiväkerrallaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti