Minun isini on ihminen jota tulen katsomaan aina ylöspäin, jota tulen aina ihailemaan ja arvostamaan kasvoin sitten miten isoksi tahansa<3

Minun ei ole ikinä tarvinu pelätä että jäisin yksin, tai ettei minusta välitetä

Sinä olet aina ollut vierelläni, 
kiitos isi että minun ei ole ikinä tarvinut pelätä.

Kun olen ollut surullinen, kun minua on haukuttu ja kiusattu. Opetit olla välittämättä

opetit antamaan asioiden olla mutta kuitenkin opetit sanomaan asiat suoraan.

Kiitos isi, et ole ikinä jättänyt minua yksin.

Kun kaverini tulivat kylää, otit ne avoin sylin vastaa, Kun parhaalla ystävälläni oli huolia ja kysyin "isi kai ystävä saa tulla meille jos tulee sellanen tilanne"

Hymyilit ja sanoit:" Tottakai, voi tulla vaikka keskellä yötä, eikä tämän tarvi kertoa mikä on hätänä, hän saa olla niin pitkää kuin tarvii"

Olet heittänyt ystävieni kanssa vitsiä, olet ollut maailman paras isi, sinusta voi vain olla ylpeä.

Kun sairastuin, se oli raskasta sinullekkin.. Mutta jaksoit aina olla tukenani, otit töistä vapaata ja tulit kanssani sairaalaan.

Kun itkin kipuani, surua ja tuskaani istuit vieressäni kuuntelemassa, halasit ja pyyhit kyyneleeni. Löysit aina jotain viisasta sanottavaa. Sait aina minut jaksamaan.

Muistan kun joskus näytin kirjoituksiani sinulle,silmistäsi valui muutama kyynel, pyyhit ne pois ja sanoit "elämä on tällästä, heti ku menee hyvin ni tulee paskaa niskaa, mutta me selvitään aina" 

En olisi voinut toivoa parempaa kommenttia.

Olet ihminen joka huomaa ne kyyneleet joita en ole edes vielä kerenyt vuodattaa, olet ihminen joka huomaa, hymyn takana olevan suruni. 

Vaikka heittäytyisin lattialle itkien, et pakottaisi minua kertomaan mikä minulla on ennen kuin olen siihen valmis.

Kiitos että olet tukenani.

Kun olen ollut täynnä kaikkea paskaa, kun en ole halunnut mennä kouluun, kun olen riidelly kavereiden kanssa, olet aina työntäny minua eteenpäin. 

Ja et ole ikinä nauranut unelmilleni, olet ollut tukenani. 

Kun olen sanonut tai tehnyt jotain tyhmää olet nauranu minulle, olen aina selvinyt kaikesta elämäni vastoinkäymisistä sinun tuella ja siksi jotta sinä voisit katsoa minua ja ajatella että olet ylpeä.

Sitten kun minun on aika muuttaa pois kotoa, tiedän että olet tukenani, ja minulla on aina paikka kotona.

Olen aina turvassa luonasi.

Isi, kiitos että saan olle ylpeä siitä että minulla on maailman paras isi,

Kiitos että jaksat olla tukenani, Kiitos että minun ei tarvitse pelätä sillä tiedän että olen aina turvassa luonasi.

Kiitos että olet seisonut vaikeina aikoina vieressäni, etkä ole ikinä jättänyt minua yksin.

Ilman sinua ei olisi minua, sinun rakkautesi, sinun ylpeytesi saa minut jaksamaan vaikeistakin ajoista♥

Et ole ehkä koko maailman sankari, mutta sinä olet minun sankari ja koko maailma ♥

♥lla: pikkutyttösi mira

Minun tarina

Pienenä mä ajattelin, "et sitte ku mä kasvan isoks ni musta tulee jotain suurta" 
Mä tein suunnitelmat mikä musta tulee isona, tein suunnitelman kuinka mä löydän miehen joka rakastaa mua tälläsenä ku mä olen, suunnitelman siitä kuinka onnellinen mä tulen aina olemaan.
Mutta joku muu on tehny mulle suunnitelman, luultavasti paremman ku minä itse,  mutta omasta mielestäni tämä ei ollut se mitä olen halunnut.. 
En suunnitellut että menettäisin ihmisiä ympäriltäni, en suunnitellu että sairastuisin ja kokisin niin paljon vastoinkäymisiä...
En suunnitellut elämääni näin..
Koitan hyväksyä, koitan keksiä miksi ja mikä tarkoitus tälle kaikelle muka on..
Olin lapsena aivan varma että musta tulee jotain suurta, käyttäydyin suhteellisen hyvin, kävin peruskoulun kunnialla, välitin ihmisistä jotka eivät välittäny minusta, yritin olla kaikkien kaveri, yritin auttaa muita vaikka mä itse olisin kärsiny.. Olin kiva ihmisille jotka ei ollut kivoja mulle..

Nyt elän elämääni, olen sekaisin tulevaisuudesta, olen sekaisin nykyajasta.
Elän elämääni kivun ja surun kanssa, en sano ettenkö mä osaisi olla onnellinen, tietenkin mä osaan.
osaan myös leikkiä onnellista, näytellä että kaikki on hyvin, sillä mä en uskalla pyytää apua, mä en uskalla sano etten jaksa, sillä kaikki luottaa siihen että mä kyllä pärjään.
Entä sitten kun kaikkeen tähän vastoinkäymiseen tulee ihastuminen ja sitten rakastuminen, mä yritän kelvata tälläisenä mutta kun katson peilistä koen etten ikinä tule kelpaamaan kenellekkään.
En ole hoikka, niin kuin joskus, en koe olevani nätti vaikka mulle niin sanotaan.
Olenko mä loppupelissä edes mukava? Kun katson peilistä ja katson itseäni silmiin, silloin mietin että mitä helvettiä, kuka minut muka haluiaisi..
Olen sairas henkisesti ja fyysisesti, kuka sellaisen muka haluaisi..
Vaikka olen parantumassa, niin silti olen aina sairas vaikka se ei minusta näy, vaikka kukaan muu ei sitä huomaa mutta minä tulen aina olemaan sairas.. 
Minulla tulee aina olemaan diaknoosi jonka sain 14- vuotiaana, minulla tulee aina olemaan pelko että joudunko syömään lääkkeitä koko elämäni..
Vaikka diaknoosissani lukisi että remissiossa, se on silti minussa.
Se sairaus saa minut milloin vain takaisin.. Mutta miksi pelkään, en ole ennen edes ajatellut tuollaista, miten minulle nyt tuli asiat mielee..

Kaiken tämän keskellä, mulla on onnellisia hetkiä, oikeestaan olen onnellinen, mutta romahdus saattaa tulla jos tulee pienikin vastoinkäyminen.
Olen iloinen, nautin elämästäni, vaikka mielessäni mietin kaikkia edellä mainittuja asioita.
Mutta jos minulla ei olisi reumaa, niin olisinko sillon minä?
Kun ajattelen elämääni ilman reumaa, niin minulla ei oikeasti ollut edes oikeita ystäviä. 
Reuman myötä olen kasvanut, olen kokenut kovia mutta olen aina selvinyt nauraen ja perheeni tuella. 
Olen oppinu kohta 4-vuoden ajan ottamaan vastuuta, olen aikuistunu vaikka tuntuu että olen aina lapsi. 
Olen eksynyt polulta ja ollut rikki, ollut monessa solmussa mutta olen löytäny ystäviä jotka ovat opastaneet minut takaisin raiteille ja suoristanut minut.
Jos minulla ei olisi reumaa, nauttisinko silloin aidosti asioista?
Haluaisinko tehdä näin paljon hyväntekeväisyyttä? Haluaisinko olla lasten ja nuorten tukena niinkuin nyt?
Olisinko ikinä löytäny tätä alaa, alaa joka on kuin minulle tehty, josta nautin joka päivä vain enemmän vaikka on välillä raskasta, niin silti mun ala tekee mut onnelliseks, mun työ tulee olemaan todella tärkeä, mä tulen auttamaan monia, voisinko olla paremmassa alassa?

En tiedä pitäisikö minun vihata vai kiittää reumaa siitä että se teki minusta vielä hyvä sydämisemmän ja auttavaisen ihmisen.
Pudotti ja pudottaa minut varmaan vielä monesti pohjaan, rikkoo minut kappaleiksi tekee minusta kipeän, tekee minusta sairaan.

Vaikka musta ei ehkä tullut sitä aina onnellista prinsessaa josta pienenä unelmoin, vaikka musta ei ehkä tullut presidenttiä, mutta uskon että myös tämän sairauden, kaikkien vastoin käymisieni kanssa minusta tulee vielä jotain suuurta.
Vastaus kaikkiin mietintöihini, minä en vihaa reumaa, mutta en myöskään kiitä, sanon olemme sujut, minä vihdoin hyväksyn sen että se tulee olemaan aina osa elämääni. Tulen taistelemaan aina sitä vastaa, mutta vielä minä tämän taistelun voitan, vielä  minä teen läheisistäni ylpeen, selviän vastoinkäymisistä teidän kaikkien läheisteni avulla.

it's christmas time

Nyt on taas se aika vuodesta ku ostoskeskuksissa ja kaupoissa rupeaa soimaa joululaulut, telkkarista tulee joululahja vinkkejä ja joulumainoksia.

Se aika ku kaikilla on joulu stressi, pitää ostaa lahjat, jouluruuat ja kaikki.

Se aika ku sitä joulua ja joululomaa odotetaa.

Mutta myös on taas se aika vuodesta ku mulla alkaa ahistus ja pelko.

Vielä yli 4-vuotta sitte mä alotin joulun odotuksen jo marraskuun alussa, mä rakastin joulua. 

Joulu oli jotenki maailman paras päivä, sain viettää aikaa mulle rakkaiden kanssa. ♥

Mut 3-vuotta sitte kaikki muuttu. Mä rupesin vihaamaan ja pelkäämään joulua.

Sillä musta tuntu että aina ennen joulua tapahtuu jotain pahaa, tulee jotenki huonoja uutisia.

Sen jälkeen ku menetin yhen maailman tärkeimmistä ihmisistä, ni en oo osannu nauttia joulusta, mä en halua että joulu tulee. 

Koska olin tottunu siihen että tää mulle tärkeä ihminen tulee meille joka joulupäivä syömää ja se tuo mukanaan aina suklaapatukan. 

Se istuu mun vieressä sohvalla, kuunteli mitä oon saanu lahjaks. 

Se oli läsnä ja välitti.

Mutta enää mulla ei oo sitä perinnettä.. Enää se mulle tärkeä ihminen ei oo täällä, se ei tuu meille joulupäivänä, se ei kysy mitä sain lahjaks.

Mut se on paremmassa paikassa ja mä tiedän että se on mun kanssa silti jouluna vaikka mä en sitä nää. ♥

Mut eihän joulua kokonaa voi vihata, vaikka tuleeki ikävä kaikki pois lähteneitä.

mutta jos pitää löytää jotain hyvää joulusta on se että mä saan olla mun perheen kanssa, me ollaaa koko joulu yhessä.♥♥

Mutta en voi kieltää sitä, etteikö mulle tulisi joulustressi, pitää miettiä mitä ostaa muille lahjaks. 

Joulu siivous ja kuitenki on jotenki ihana laittaa kotia joulukuntoo vaikka ei sitä joulu mieltä ole.

Mutta uskon että mä vielä joku päivä tulen nauttimaan uudelleen joulusta samanlailla kun ennen, mä joskus taas tuun rakastamaan joulua niin kuin ennen. ♥

Ja vaikka välillä sust tuntuu, et oot yksin niin ee-ee-eei Ei sun tarvii yksin kulkee!♥

Nyt on vietetty aivan mahtava viikonloppu turussa! :)

Maata näkyvissä festarit on yks vuoden kohokohtia, sitä oottaa koko vuoden ja aina tulee hienompi kokemus.

Siellä tuntee kuuluvansa joukkoo, ei oo väliä minkälainen sä oot, kukaa ei arvostele sua.

Siellä on kaikki suurta perhettä!

Kuten kahtena aikaisempanaki vuonna nii tää oli yks parhaimpia viikonloppuja!<3

Tutuistuin monii uusii ihmisii ja sain jopa hyviä ystäviä ja toivon että vielä tän viikonlopun jälkee tullaa pitää niiden kans yhteyttä ja nähää!

Ennen mnf.ää mä olin aika rikki, mä olin väsyny kaikkee.

"sä oot vahva, sä oot kaunis sä selviit mistä vaa" 

Onko nuo ne sanat minkä takia mä jaksoin, en halunu tuottaa pettymystä että jospa mä en pärjääkkää, jospa mä en selviikkää, niimpä mun oli pakko jaksaa.

Mulla on ollu koko syksy kaikkee joten voimavarat oli vähissä,  oli koulu stressi, mä huolehdin mun ystävistä, mä kannan niiden huolet ja murheet, seison niiden rinnalla, koska mä tiedän että ne tarvii mua.

Mutta kaiken tän keskellä on vaikeaa muistaa myös huolehtia itsestä ja samalla kaikista muista.

Mutta silti mä tiedän että jos mun voimavarat olis loppunu, jos mä putoaisin taas pohjalle ni mulla on ainakin yksi ystävä joka seisois mun vierellä, mun tukena. Sillä me ollaa ystäviä ja me ollaa toistemme rinnalla tilanteessa ku tilanteessa.

Mut täää viikonloppu, nää kaikki ihmiset anto mulle lisää voimaa. 

Mä olin ilosempi ku pitkää aikaa, mä nautin, mä olin oma itteni.

Perjantai ilta mulla oikeestaa meni siihen että mä etin sitä festari fiilistä mutta ei sitäkää kauan tarvinu ettiä :)

Lauantain oltii turun keskustassa ja sen jälkee kattomassa immanuelia ja sit oli haastattelu niiden kanssa, on aivan älyttömän hienoa päästä haastattelee kahta ihmistä jotka merkitsee mulle paljon ja joita mä arvostan ihan hirveesti.

On aivan mahtava fiilis että on taas tänäki vuonna päässy olemaa tuolla mukana ja saanu uusia ystäviä ja mikä parasta olla Herran lähellä!♥ huippua!

Kaunis pieni ihminen sä olet ainutlaatuinen mitä vastaan tuleekaan, toista sua ei milloinkaan<3

Nyt haluun kirjottaa aivan älyttömän ihanasta ja rakkaasta ystävästä ja meijän ystävyydestä

Tutustuin tähän ihmisee kaks vuotta sitte elokuu 2012, oltii samalla luokalla ja heti ekana päivänä meistä tuli ihan helvetin hyvät ystävät.

Ollaa kestetty paljon, ollaa itketty ja naurettu, ollaa huudetttu ja oltu ihan hiljaa

On ollu aikoja milloin mulla on menny todella huonosti, oon käyny siellä pohjamudissa asti.

Tää ihminen tää rakas ystävä on ollu mun vierellä, halanu mua, pyyhkiny mun kyyneleet eikä ikinä oo antanu mun luovuttaa.

Vaikka mun voimat on ollut vähissä niiin tää ihminen piti mut kasassa.

Meillä on monia hyviä muistoja mut sit ei meijänkää ystävyys oo aina ollu ruusuilla tanssimista.

Meil oli kausia milloin me ei olla oltu niin yhtä, me ei juteltu niin paljon ja se tuotti sitte suruu mut sillon ku sitä ystävää tarvi ni se ystävä löyty.

Me ollaa monesti istuttu kahestaa jostain ja puhuttu meijän menneisyydestä, ollaa puhuttu asiosta jotka meijän mieltä on painanu. Me ollaa aina oltu jotain ainutlaatusta, ollaa oltu hyvät ystävät aina.

On hassua miten meistä tuli niin hyvät kaverit niin lyhyessä ajassa, nyt meijän ystävyyys vaa on ja pysyy♥

Muistan talvella 2013 ku oltii tunnettu jonkun puol vuotta ni jotenki toisen naama rupes suoraan sanottuna vituttamaa ja me vähän niinku erkaannuttii, mutta sitte mä menin niin rikki ja mun elämässä tapahtu niin paljon asioita että musta tuntu etten enää jaksa, ni tää ihminen huomas sen musta, se tuli mun vierelle, kuiskas korvaaa: "kaikki järjestyy" se hoki sitä mulle tosi usein. 

Se oli mun vierellä monissa vastoinkäymisissä, monissa suruissa ja välillä se kysy multa "kuinka paljon oikeesti ihmisen täytyy jaksaa?" Se kerto miten se ihailee mun vahvuutta, mutta totuus oli se että sen tuella mä jaksoin. Ja monen monesta surusta seki on selviny ja se on vahva, ihailen sitä ihmistä ja sen iloisuutta, se jaksaa olla tukena vaikka se ite myös tarvi tukea. Ja monesti oon sillekki joutunu sanoo että "hei kyllä mä pärjään, mutta pärjäätkö sä?" 

Oon tehny elämässäni virheitä, mutta tää ihminen ei oo ikinä tuominu mua, se on auttanu ja tukenu ja yrittäny palauttaa mut maan pinnalle. Joskus mietin että miten mä oon ansainu tän kaltasen ystävän ja mä oon todella kiitollinen siitä ihmisestä ja siitä että oon saanu tutustua tähän ihmisee oon saanu sen mun vierelle ja mun ystäväks♥

Toivon että mä voisin suojella tätä ihmistä jokaiselta naarmulta, pienimmiltäki kolhuilta, suojella ettei sen sydäntä milloinkaa särjettäis, ettei kukaan milloinkaa sitä satuttais.

Mutta emmä siihen pysty, on senki elämässä ollu sitä surua ja kipua enkä oo voinu suojella sitä. Mutta ainoa asia mitä mä voin tehä on se että mä oon vierellä ja olla tukena. Mä aijon pysyä sen vierellä mun viimiseen hengen vetoon asti. 

Tää ystävä on mun elämässä se enkeli, mun enkeli ilman siipiä, mutta niin rakas ja niin kaunis<3

Me oltiin ku yö ja päivä, me täydennettiin toisiamme..

On parhaita kavereita, on ystäviä pitkältä ajalta.. Mutta sitä en ymmärrä miten ihminen voi muuttua niin paljon niin nopeasti..

Mitä jos elämään tulee uus ihminen?

Minkä takia pitää kohdella sitä vanhaa kaveria, sitä ystävää, jonka tukena on ollut, 

sitä ihmistä joka on ollu sun tukena monia kertoja, 

joka oli valmis tekemään sun eteen paljon ja vielä enemmän..

Miksi sitä ihmistä pitää kohdella kuin paskaa?

Se kenen takia juuri sä muutuit?

Mieti onko se sen arvosta..

Mieti tunteeko se sut yhtä hyvin ku se ketä kohtelet nyt kuin paskaa..

Onko juuri se ihminen se joka oli tukena ku sulla oli paska olla?

Onko se ihminen valmis tekemään sun eteen paljon ja vielä enemmän?

Joskus voimat ei vaan riitä ottamaan sitä kaikkea paskaa vastaa, joskus ei vaan jaksa, joskus se tuntuu todella pahalta..

Mieti miksi ja kenen takia sä muutut!

Mieti oletko valmis menettemään sen vanhan ystävän?

Mieti onko ihminen kenen takia muutuit sen arvoinen että unohdat sen ihmisen joka oli sun tukena ku kukaan muu ei ollut..

Ei kukaan pärjää yksin täällä Ei kukaan haluu yksin jäädä

Moni on varmaan  jossain vaiheessa tuntenu olonsa yksinäiseksi.

Se ei tarkoita että pelkästään ne joilla ei ole kavereita 

tai niillä joilla perhe ei ole ehjä

tai perheessä on muita ongelmia,

että vain ne voi tuntea olonsa yksinäiseksi. Ei..

Kyllä jokaiselle voi tulla yksinäinen olo..

Jopa sille "suositulle" sille joka on kaikkien kaveri.. 

Sillä jolla on paljon kavereita,

sille jonka kotona kaikki on hyvin.

Välillä yksinäisyyden tunteelle ei voi mitään.

Joka päiväisen hymyn taakse voi piiloutua surullisuus, yksinäisyys tai tunne siitä että on ulkopuolinen

On vaikeaa tietää mitä toinen tuntee ja on surullista 

miten huoneessa joka on täynnä ihmisiä

voi tuntua joskus niin yksinäiseltä..