Elämä on kuin peli, heittelee mua, se pelaa ja aina lopussa tulee game over.
Minkä takia pitäisi jaksaa kaikki se paska, kaikki se kipu ja suru?
Minkä takia vuodattaaa ne kyyneleet, tuntea se kipu ja ajatella että enää en jaksa?
Miksi kärsiä, koska joka tapauksessa se game over tulee?
Miksi ei saaa vaan luovuttaa silloin kun tuntuu ettei enää jaksa.
Mä päätin selvitä kaikesta, koska en voi antaa paskiaisille sitä iloa että ne pääsee sanoo mua luovuttajaks.
Kerta kerran jälkeen mä tipun syvemmälle pohjaan ja ajattelen "nyt olen turvassa, tätä syvemmälle ei enää pääse"
Kunnes sekin pohja pettää alta..
Joskus kun siellä pohjalla on niin sieltä on mahdoton päästä pois, joku heittää tikkaat oot vihdoin kunnossa, kunnes kaikki romahtaaa, se onnellisuus rikotaan.
Mietin että haluanko enää ikinä nousta sieltä pohjalta, olisiko sittenkin vain helpompi jättää kaikki taakse ja pysyä pohjalla, ei odottaa mitään hyvää keneltäkään.
Mä et tunne mitään, kaikki on samaa, oon itkeny, oon huutanu jo liikaa ja oon päättäny että ei enää ikinä.
Kätken tunteet, en halua tehdä mitään, olen nykyisin sängyn vangi, kuka minut voi pelastaa?
On niin paljon asioita mitä pitäisi selvittää, mutta rohkeus eikä voimat riitä.
Jos voisin palata parikuukautta taakse päin, niin voisin ehkä hymyillä, ilman kipua, ilman kaipuuta, ja sydämeni olisi vielä ehjä.
nyt mun on käännettävä uusi sivu ja jatkaa elämää, itkeä viimeiset itkut, sen jälkeen hymyillen sanoa "hyvästi, mä pärjään"
Elämä on peli, joka on aivan helvetin vaikea, mutta lopussa tulee game over...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti