Kirjotin joskus siitä, että mä oon tehny itselleni suunnitelman. Mutta joku oli tehny mulle luultavasti paremman suunnitelman ku mä, että en todellakaan halunnu tällästä elämää.
Kipua, surua ja lisää epätietoa.
Oon aina uskonu että tuolla ylhäällä on joku, joka pitää meistä huolta, mutta mun usko on horjunnu.
enkä oikeesti ees hetki sit halunnu uskoo että tuol on joku joka pistää mut kärsimää että koko ajan uusia sairauksia ja kipuja
Ettei kenenkää ihmisen elämä pitäs olla tällästä että jos tuol on joku ni miks se ois kirjottanu mulle tälläsen elämän ja suunnitelman.
Sit olin tuol riparilla ja joo rukoilin päivittäin. Ja yks ilta oli tosi raskasta ja tajusin että reilu puolvuotta sit mun unelma toteutu pääsin opiskelemaa ja löysin mun elämän rakkauden joka on ollu mun elämässä kohta puoli vuotta.
Että ehkä tuolla onki joku joka välittää musta,
vaikka tällä hetkellä koen hirveitä kipuja mahassa ja olkapäästä mut sain mun uskon toisaalta takas! Mä haluun uskoo siihen että mä oon kohta terve!
Samalla ku sain mun uskon takas, mä tajusin, että mä teen just oikeeta juttua.
Mä opiskelen oikeeta alaa ja mä taas muistin minkä takia mä teen tätä, mä välitän ihmisistä ja mä haluun auttaa muita.
Oli kyse sitte kavereista, perheestä, sukulaisista tai ventovieraista.
Mä oon hyvä just siinä mitä teen.
Mulle jäi yhet sanat mieleen "Silloin mä oisin tarvinu sut mun elämää"
Mulle sanottii että mä osaan auttaa, mä osaan kuunnella.
Mun nuoriso-ohjaaja rukoili mun puolesta ja rukouksessa se pyys sitä että mä muistaisin välillä olla myös se joka tarvii apua.
Mä rupesin itkemää entistä enemmän koska mä en osaa olla se joka pyytää apua.
Mä mielummin ite kärsin ne asiat yksin puran ajatukset kirjotukseee.
Mutta mä taaas muistin että kuka mä ooon ja se on musta tärkeintä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti