It must be true love No one else can break my heart like you...

Jokainen päivä, ilman sinua, on yks helvetin selviytymis rata.
Joka aamu mä taistelen itseni kanssa, että annanko periksi ja jään sänkyy, käperryn pieneksi ja itken koska paha olo on niin voimakas..
Menin eron jälkeen ensimmäistä kertaa kouluun, tiesin että se tulisi olemaan vaikeaa, joutuisin piilottelemaan suruani, jouduin piilottamaan mun pahan olon, sanomaan voin hyvin vaikka oikeasti haluaisin juosta pois ja kadota.
Romahdus tuli koulussa, en vain pystyny olemaan sielä, itkin koska paha olo oli niin voimakas, tuntui kun minua vedettäisi syvemmälle pohjaan..

Oikeastaan välillä haluaisin antaa pahalle ololle vallan, jäädä sänkyyn eikä liikkua minnekkään, sillon mun ei tarvisi valehdella tai näytellä hyvin voivaa.
Mutta entäs jos annan periks, se tapahtuu kerran sen jälkee se tapahtuu monta kertaa..
Pelkään että mä romahan, mitä mä silloin teen, mä romahan enkä enää jaksa nousta..
Nukun nään unta ihanaa, herään kun hymyilen mutta samalla itken, mä tajuan että se olikin vain unta. 
Emmä mitenkää voi kenellekkään selittää mitä tunnen, kukaan ei ymmärrä..
Kuulen jokapäivä samat asiat: "mira älä nyt se sattuu, mutta sä selviät" "etsä siihen kuole"
"sä pärjääät, sä selviit oot ennenki selviny"
Mun tekis mieli huutaa että mä en halua selvitä antakaa mun olla kerranki rikki, kerranki itsekäs ja olla omassa olossa, antakaa mun itkeä olla paskana, jos haluun jäädä sänkyy ni antakaa mun tehdä se.. Olen niin väsynyt..
Eräs todella hyvä ja rakas ystävä, istui torstaina ennen tunnin alkua vierelläni, istuimme koulun vieressä olevan puiston penkillä, minä itkin, minä olin vihainen, olin surullinen, olin kaikkea mahdollista, sillä olin rikki..
Ystäväni halasi minua, hän kuunteli ja välillä sanoin jotain lohduttavaa..
Sanoin ystävälleni "älä pliis sano mulle että mä selviä, sillä mä en halua kuulla sitä enää, Älä sano että kaikki järjestyy tai että löydän uuden.. Mä en halua kuulla sitä.."
Ystäväni katsoi minua, oli hetken hiljaa ja sanoi: "En mä ajatellu sanoa sulle mitää liipalaapaa mitä muut on sanonu, mä oon sun tukena, Mä en sano sulle että sä selviit tai että sun on pakko selvitä.. oot siel pohjalla niin kauan kuin sä haluat, nouset sieltä sitten ku sä olet valmis siihen sitten kun sä haluat nousta sieltä.. Ja jos sä et pysty siihen enää yksin, ni joku heittää sulle tikkaat , jos kukaan muu ei minä ainakin heitän tikkaat ja autan sut ylös sieltä"

Siinä se oli, minkä olin halunut kuulla, ensimmäistä kertaa mulle sanottiin että mä saan surra..
Mä en tiedä milloin mä olen valmis nousemaan täältä, olenkohan mä ikinä?
Tiedän vain sen että minun sydän itkee, minä itken..
Olen menettänyt uskon ihmisiin, olen särkynyt kuin lasiasfalttiin..
Millään ei ole merkitystä.. 
Jos tulisin luoksesi katsoisin sua silmiin, kertoisin kuinka paljon välitän, kuinka paljon mä vieläkin rakastan.. Lupaisin tehdä kaiken toisin, voisitko antaa mahdollisuuden ?
Voitaisiko me antaa ikinä meille ja meidän rakkaudelle uutta mahdollista?

Minä välitän ja rakastan sinua vieläkin, 

ilman sinua elämässäni ei ole järkeä, 

eikä ilman sinua millään ole mitään merkitystä... 

"et sinä tyttö rakas tähän kuole"

Mä istun bussissa, menossa lahteen vaikka tänäähän on vapaapäivä.
katson ulos bussin ikkunasta, aurinkolasit päässä ja kuulokkeet korvillani.
Eka yö 4päivää milloin olen saanut nukuttua, mutta silti olen väsynyt.
Katson ulos, tunnen ahdistuneisuutta, kipua eikä millään ole merkitystä, tai oikeastaan on..
Sillä yhdellä joka ei kuuntele eikä puhu minulle..
Olen valvonut 4yötä, ollu syömättä 5päivää tai olenhan mä hyvin vähän, sillä tuntuu että jos syön niiin oksennan..
olen itkenyt 4yötä ja 5 päivää..
Jos suoraan sanotaan en ole ikinä ollut ennen rakastunut, sillä minuun ei ole ikinä sattunut näin paljon..
En olisi ikinä voinut kuvitella että minä ja hän joudutaan tähän tilanteeseen, en tiedä erotaanko vai annetaanko anteeksi..
Mutta itseäni voi vain syyttää tästä, sillä annan kaikki hänelle anteeksi niinkuin aina ennenkin, en minä voi vihainen olla, hänen ei tarvitse pelätä että lähden sillä minä jään, aina minä jään..
Ihmiset puhuvat ja yrittävät saada päätäni sekaisin, ihmiset puuttuu asioihin mistä heidän ei tarvitse tietää mitään, he eivät tiedä mitään, he vain kuvittelevat tietävänsä..
yritän olla kuuntelematta ketään yritän selittää että haluan selvittää asiat itse..
Lauantaina menen kotiin, yritän olla normaali ja mennä vähin äänin omaahuoneeseen jossa voin itkeä, 
isi kyselee miksi tulen aikaisin kotiin, onko hänestä kuulunut mitään..
Enää en pysty olemaan normaali, suoraan sanottuna, romahan siihen paikkaa, juoksen halaamaan isiäni, juoksen hänen kainaloon, itken ja itken kunnes isi kysyy että: "mikä on"?
Pyyhin kyyneleitä mutta turhaan, yritän saada sanotuksi mikä on kunnes vihdoin saan ulos "en jaksa enää, en jaksa tätä kipua, välitän liikaa, rakastan liikaa"
Isi silittää päätäni ja sanoo "voi isin pikkutyttöä"
Soitan siskolle itkien, en pysty kävelemään, soitan häbelle että minulla on paha olla enkä enää ehkä jaksa.
Siskoni yrittää lohduttaa niinkuin aina, loppuen lopuksi naurahdan vähän ja päästän siskoni nukkumaan..
itken vielä paiskon tavaroita seinää, sydän hakkaa eikä jalat kanna.
vihdoin rauhoitun ja menen takaisin alas, vietän illan isin ja äitin kanssa, yritämme puhua jostain muusta..
Sunnuntaina tulen kotiin parhaan ystäväni luota, istun olohuoneessa isi kysyy kuulumiseni..
Kerron isille rehellisesti kuinka minuun sattuu, puhumme ja puhumme kunnes silmistäni valuu taaas kyyneleet eikö siitä tule loppua..
Menen keittiöön vaikka eihän minulla sinne mitään asiaa oikeastaan ole..
Kuulen kun isi sanoo: "voi pientä sitä se ensirakkaus on"
Rupean itkemään entistä enemmän ja ensikertaa sanon sen ääneen isille oikeastaan huudan sen hänelle "kuolen tähän kipuu, en vain jaksa enää"
Isin silmistä näkyy suru, eihän ole ikinä nähnyt minua niin rikki..
Hän sanoo rauhallisesti "et sinä tyttö rakas tähän kuole"

oot kaikki mitä tarvitsen ja enemmän..

Jos voisin rakentaa aikakoneen, rakentaisin sellasen.
Sillä mä palaan aikaaa, milloin suhun rakastuin.. Ei en mä vaihtais mitään pois.
Mutta tekisin kaikki toisin, en olisi se kylmä ämmä mistä mä sua varoitin ennen kun sä sanoit että rakastat..
Mä muuttuisin sun vuoks, niinhän mä yritin. Yritin olla sulle kaikkea sitä mitä joku sunlainen ansaitsee. Yritin olla se paras asia sun elämässä...
Ja kai mä olinki, tai ainakin hetkellisesti.. Kunnes kaikki muuttu, sä et halua mua enää.
Mä en tiedä mitä oon tehnyt väärin kai mä kaiken, mutta toivon että suostuisit edes puhumaan mulle, toivon että sä ymmärtäisit, antaisit mun selittäää. Kertoa kuinka paljon mä sua rakastan..
Jos sä haluat tän lopettaaa, niin mä ymmärrän, ymmärrän jos tää ei ooo enää sitä mitä sä halusit sen olevan. Ymmärrän sua, mutta ymmärrä säkin mua, yritä edes ymmärtää että olen yrittänyt suojella itseäni tällä mun käytöksellä, mä pelkäsin että entä jos sä joku päivä et enäää nääkkää mussa ihmistä jota rakastat...
Niinkun oot tainu jo nähdä, jos et rakasta niin kerro se mulle. Helvetti sano se mulle.
Satuta, revi mut kappaleiks, riko mut, tiputa mut sinne pohjalle... Mutta älä anna mulle toiveita yhteisestä tulevaisuudesta jos sä tiedät että sitä ei ole..

Silloin kun me ruvettii seurustelemaan, mä näin sun silmistä sen onnellisuuden ja sen miten katoit mua, sä oikeasti rakastit mua, sä sait mut uskomaan että rakkaus voittaa.
Pitkän kestäneen pelon jälkee mä annoin itteni tuntea, mä annoin itteni rakastua suhun..
Mutta en mä jaksa tätä riitelyä ja kylmiä välejä... 
Haluan käpertyä sun kainaloo, halata ja suudella sua, nukahtaa sun vieree, herätä aamulla sun vierestä ja sun hymyy.
Sä oot se syy miksi mä aamulla nousen enkä jää sängyn vangiks..
Sä saat mut onnelliseks, teet musta kokonaisen.. mitä mulle jää jos sä mut jätät?
Sä et taida jätkä tajuta että mä rakastan sua enemmän ku mitää muuta. 

Mikä tekee sut onnelliseksi, tekee mut onnelliseks

Multa kysyttii jokinaika sitten että, "mikä tekee sut onnelliseks?"
Yleensä tälläsee kysymyksee osaa vastata ihan tosta noin vaa.
Mut mä jouduin miettimään sitä..
Ei sillä ettenkö mä tietäisi mikä mut onnelliseks tekee mutta aina ku tota kysytää niin vastaus on perhe, kaverit..

Joo mä tuun onnelliseks ihan kaikista eniten mun perheestä ja siitä että jos niillä on kaikki hyvin.
Me seisotaa toistemme rinnalla vaikeinakin hetkinä.
Mun perhe saa välillä mut ihan raivon partaalle, huudan ja itken naama punasena
mutta myös sillon ne tekee mut onnelliseks koska ne saa mut tuntemaan.

Mulla on nykyään maailman parhaat ystävät jotka tekee mun päivistä elämisen arvoisia.
Ystävät seisoo mun vierellä vaikeina aikoina ja olen valmis menemään vaikka niiden luo keskellä yötä jos heillä on hätä.
Myös heidän onnellisuus on minunkin onnellisuus.

Onnelliseks mut myös tekee mun ihana poikaystävä, vaikka ei olla oltu pitkää yhessä niin silti tuntuu kun olisimme ollut jo ikuisuuden. 
Vaikka meilläkin on ollut vaikeuksia ja hän on saanu mut raivon partaalle, ni silti mä en vaihtais sitä ihmistä mihinkää, se on parasta mitä mun elämässä on pitkään aikaan tapahtunu. 
Hän oli mun vierellä sillon ku mulla oli vaikeeta vaikka vaikeaa se hänellekkin oli.
Olen miettinyt sitä että rakastaako ja välittääkö hän minusta..
mutta vaikka kuinka olisi päiviä millon sitä epäilisin niin tiedän oikeasti vastauksen kyllä hän rakastaaa niinkuin minä häntä, Hän tekee minut onnelliseksi ja saa minut voimaa paremmin<3

Olen kokenut paljon vastoin käymisiä mutta niiden jälkeen voin olla onnellinen,
varsinki silloin kun minun perheeni ja ystäväni katsovat minua ylpeänä ja sanoo: "Sinä et milloinkaan luovuta"
Se että minun jaksaminen ja selviytyminen tuo heille suuren ilon saa minut kyyneliin onnesta. <3

Mutta onnellisuus, vaikka asiat menisi kuinka huonosti tahansa niin se ei tarkoita etteikö voisi olla onnellinen.
Mullakin on päiviä millon haluaisin vain kadota ja haistattaa vitut kaikelle, mutta sitten muistelen asioita mitkä saa minut onnelliseks, niitä ihan pienimpiäkin. Silloin muistan että en minä voi kadota, mistä minä silloin nauttisin.
Jokainen voi olla onnellinen jos vain ajattelee että asioissa on hyvää.
Onnellisuus lähtee sinusta itsestään ja sinä voit vain olla onnesi tiellä. ♥

ps. rakastan sinua... ♥

Muutama  kuukaus jotain sinne päin olemme vasta kerenneet olla yhdessä

ja meillä on ku 10-vuoden aviokriisi..

Miten mä tunnen itseni niin vieraaaks, sä työnät minut pois elämästäsi kun tulee vaikeita asioita, kun elämässäsi tulee vastoinkäymisiä, työnät minut pois ja sanot että silti rakastat..

Miten saisin sinut uskomaan että en tarvitse suojelusta, mä olen kokenut itsekkin kovia, joten mä kestän.. 

Paskemmaks mut pistää kun et anna minun olla vierelläsi..

Tässä me makaamme, kuin vieraat.. ihan lähellä toisiamme,

mutta emme siltikään kosketa.

Makaan vieressäsi, hiljaa ja liikkumatta, uskallan juuri ja juuri hengittää

Kuulen sydämeni jokaisen pummauksen, se pammailee voimakkaasti, se on pelkoa täynnä.

Haluaisin sanoa jotain.. Oikeastaan haluaisin että sinä sanot jotain..

Mutta ei, olemme kuin kaksi vierasta ihmistä.

Mitä tapahtui sille rakkaudelle jota emme pystyneet piilotella?

Mitä tapahtui intohimolle, sille onnellisuuden tunteelle..

Olemme olleet yhdessä reilu kuukauden, ei rakkauden kuuluisi lakaastua

Haluaisin kysyä sinulta, vieläkö rakastat? mutta en halua kuulla vastausta,

sillä pelkään että sanot että et rakasta..

En uskalla kysyä, sillä minä rakastan sinua, rakastan sinua jokapäivä vain enemmän, 

rakastan sinua niin että minuun sattuu..

Ihoni muistaa sinun jokaisen kosketuksen, jokaisen sanan mitä kuiskasit korvaani kun emme vielä olleet edes yhdessä, mutta jo sillon minä rakastin sinua.

Olin tunteeton, mutta sinä sait ne tunteet esille, minä pelkäsin mutta päätin luottaa sinuun.

Olet ensimmäinen joka saa minut tuntemaan näin, en ole ennen kokenut vastaavaa.

Ennen kaikki on ollut jotain säätöä, mutta sinä olet rakkauteni..

Mutta onko tämä rakkaus yksipuolista?

Kun päästin sinut uudelleen elämääni, ja kun sinuun ihastuin ja sitten rakastuin,

ajattelin että olet se mies jonka vierestä herään vielä vuosienpäästä,

että olet se mies joka tekee minusta onnellisen, joka rakastaa minua koko sydämestään..

Haluan sinun tietävän ja uskovan, haluan olla vierelläsi kun sinulla on vaikeaa..

Haluan rakastaa sinua ja huutaa sen koko maailmalle..

Haluan että tiedät että sinä teet minut onnelliseks.

Haluan että tiedät että teen mitä vain että sinä olet onnellinen ja sinulla on kaikki hyvin.

Sillä niin paljon minä sinua rakastan♥

Sinä olet minun siskoni en tahdo että erkanemme koskaan ♥

Ennen joulua kirjotin mun isistä, nyt kirjotan toisesta tärkeestä ihmisestä,
nimittäin nyt mä kirjotan mun siskosta.

Isosisko on yleensä ensimmäinen ystävä, niinku mun sisko oli mun,
mutta mun sisko on myös mun ikuisen paras ystävä.
Ollaa aina oltu siskon kanssa sellassii että kukaa ei tuu meijän välii..
Pienenä se otti mun aina mukaa, kukaa ei saanu sanoa mulle mitään pahaa,
kukaa ei saanu kiusata mua, paitsi mun sisko ja veli.
Kiitos että olet aina puolustanut minua♥

Sillon kun siskoni täyttä 15 ja hänellä oli omat kaverit, 
silti pystyin aina menemään kertomaan asiat siskolleni.
Oli aikoja millon mulla ei kavereita niin ollu, olin paljon kotona tai koiran kanssa monen tunnin lenkeillä.
Mutta silti siskoni otti mut myös sen kavereiden kanssa jotta mun ei tarvisi olla yksin
Kun hän täyttä 18 ja sai ajokortin niin monesti hän otti mut ajelemaan hänen ja kavereiden kanssa. Hän ei ikinä jättänyt minua ulkopuoliseksi.
Kiitos sisko että otit aina minut mukaa etkä jättänyt minua♥

Kun 2011 sairastuin, niin se oli kova paikka minulle mutta niin myös siskolleni.
Mutta hän ei ikinä jättänyt minua yksin, hän seisoi vierelläni, oli tukenani.
Kun minulla oli sairaala käyntejä monesti hän tuli kanssani sairaalaan, välillä jopa yövuoron jälkeen.
Olen kokenut monia vastoin käymisiä, mutta en olisi selvinyt niistä näin hyvin ilman siskoani.
Ei ole ikinä ollut asiaa minkä vuoksi siskoni olisi minut jättänyt.
Kiitos että olet aina ollut tukenani♥

Kun siskoni tapasi hänen nykyisen avopuolison, alku vaiheessa mä en pitänyt tästä miehestä, suoraan sanottuna minä vihasin häntä.
Pelkäsin että hän vie siskoni, eikä siskolle jää aikaa minulle.
Mutta siskoni ei ikinä jättänyt minua. Ja minä pidän oikeasti siitä miehestä.
Nyt siskoni on 2 maailman ihanimman lapsen äiti ja todella hyvä äiti onkin♥
Silti siskollani on aikaa minulle, hän kuuntelee ja tukee minua aina kun tarvitsen häntä.♥
Kiitos että et ikinä jätä minua! eikä minun tarvitse pelätä sitä että jätät!♥

Olen aina katsonut ja katson vielä edelleen siskoani ihailen ja ylpeänä.
Hän on kaunis, hänellä on ihana luonne, hän on huolehtiva mutta samalla tarpeen mukaan hän osaa olla kova.
Ja hän on lapsilleen ihana, hyvä sydäminen ja rakastava äiti♥ 
toivon että minusta tulee joskus samanlainen äiti. Ja toivon että voin olla hänen lapsilleen maailman paras täti ja toiselle maailman paras kummi!
Olen aina halunnut olla kuin siskoni, pukeuduin yhessä vaiheessa samanlailla kun hän.
Mutta kun olen kasvanut olen huomanut että meissä on muutakin samaa kuin sukunimi.
Olemme molemmat päästämme sekasin, olemme oikeastaan parhaat ystävät, olemme erillaisia mutta olemme siskoja jotka täydentävät toisiaan♥
Minä rakastan siskoani aina, ja tulen aina olemaan hänestä ylpeä ja hänen tukenaan tapahtu mitä vain♥♥

Tyttö sä oot aarre

Olit rikki, olet vieläkin, en halua nähdä sinua enää niin paskana.

Pelkään.. Pelkään että joku päivä sä oot niin paskana sen ihmisen takia, että sä teet ittelles jotain ja että mä menetän sut.. 

Joo.. Aina kun sä meet rikki ni tottakai mä yritän korjata sut, mutta entä jos joku kerta mä en pystykkää siihen. 

Entä jos mä joku päivä herään siihen että oon menettänyt sut, koska et enää jaksanut..

Tiedän että rakkaus satuttaa, että se on henkinen itsemurha, se murtaa sydämen kokonaa..

En halua kattoa kuinka se ihminen repii sut kappaleiks..

Oot jo nyt särkyny ku lasiasfalttiin mutta joka kerta ku se ottaa suhun yhteyttä sen näkee susta, suhun sattuu, et tunne enää iloa, et halua enää elää..

Ihan ku niitten sirpaleitten päälle hypittäis ja niitä yritettäis rikkoa vaan enemmän.. 

Kerään ne sirpaleet yritän liimata ne yhtee yritän liimata sut kokoon..

Ajattelen sun parasta ja yritän suojella sua.

Oot liian tärkee menetettäväks ja liian aarre rikottavaks❤️