Minun isini on ihminen jota tulen katsomaan aina ylöspäin, jota tulen aina ihailemaan ja arvostamaan kasvoin sitten miten isoksi tahansa<3

Minun ei ole ikinä tarvinu pelätä että jäisin yksin, tai ettei minusta välitetä

Sinä olet aina ollut vierelläni, 
kiitos isi että minun ei ole ikinä tarvinut pelätä.

Kun olen ollut surullinen, kun minua on haukuttu ja kiusattu. Opetit olla välittämättä

opetit antamaan asioiden olla mutta kuitenkin opetit sanomaan asiat suoraan.

Kiitos isi, et ole ikinä jättänyt minua yksin.

Kun kaverini tulivat kylää, otit ne avoin sylin vastaa, Kun parhaalla ystävälläni oli huolia ja kysyin "isi kai ystävä saa tulla meille jos tulee sellanen tilanne"

Hymyilit ja sanoit:" Tottakai, voi tulla vaikka keskellä yötä, eikä tämän tarvi kertoa mikä on hätänä, hän saa olla niin pitkää kuin tarvii"

Olet heittänyt ystävieni kanssa vitsiä, olet ollut maailman paras isi, sinusta voi vain olla ylpeä.

Kun sairastuin, se oli raskasta sinullekkin.. Mutta jaksoit aina olla tukenani, otit töistä vapaata ja tulit kanssani sairaalaan.

Kun itkin kipuani, surua ja tuskaani istuit vieressäni kuuntelemassa, halasit ja pyyhit kyyneleeni. Löysit aina jotain viisasta sanottavaa. Sait aina minut jaksamaan.

Muistan kun joskus näytin kirjoituksiani sinulle,silmistäsi valui muutama kyynel, pyyhit ne pois ja sanoit "elämä on tällästä, heti ku menee hyvin ni tulee paskaa niskaa, mutta me selvitään aina" 

En olisi voinut toivoa parempaa kommenttia.

Olet ihminen joka huomaa ne kyyneleet joita en ole edes vielä kerenyt vuodattaa, olet ihminen joka huomaa, hymyn takana olevan suruni. 

Vaikka heittäytyisin lattialle itkien, et pakottaisi minua kertomaan mikä minulla on ennen kuin olen siihen valmis.

Kiitos että olet tukenani.

Kun olen ollut täynnä kaikkea paskaa, kun en ole halunnut mennä kouluun, kun olen riidelly kavereiden kanssa, olet aina työntäny minua eteenpäin. 

Ja et ole ikinä nauranut unelmilleni, olet ollut tukenani. 

Kun olen sanonut tai tehnyt jotain tyhmää olet nauranu minulle, olen aina selvinyt kaikesta elämäni vastoinkäymisistä sinun tuella ja siksi jotta sinä voisit katsoa minua ja ajatella että olet ylpeä.

Sitten kun minun on aika muuttaa pois kotoa, tiedän että olet tukenani, ja minulla on aina paikka kotona.

Olen aina turvassa luonasi.

Isi, kiitos että saan olle ylpeä siitä että minulla on maailman paras isi,

Kiitos että jaksat olla tukenani, Kiitos että minun ei tarvitse pelätä sillä tiedän että olen aina turvassa luonasi.

Kiitos että olet seisonut vaikeina aikoina vieressäni, etkä ole ikinä jättänyt minua yksin.

Ilman sinua ei olisi minua, sinun rakkautesi, sinun ylpeytesi saa minut jaksamaan vaikeistakin ajoista♥

Et ole ehkä koko maailman sankari, mutta sinä olet minun sankari ja koko maailma ♥

♥lla: pikkutyttösi mira

Minun tarina

Pienenä mä ajattelin, "et sitte ku mä kasvan isoks ni musta tulee jotain suurta" 
Mä tein suunnitelmat mikä musta tulee isona, tein suunnitelman kuinka mä löydän miehen joka rakastaa mua tälläsenä ku mä olen, suunnitelman siitä kuinka onnellinen mä tulen aina olemaan.
Mutta joku muu on tehny mulle suunnitelman, luultavasti paremman ku minä itse,  mutta omasta mielestäni tämä ei ollut se mitä olen halunnut.. 
En suunnitellut että menettäisin ihmisiä ympäriltäni, en suunnitellu että sairastuisin ja kokisin niin paljon vastoinkäymisiä...
En suunnitellut elämääni näin..
Koitan hyväksyä, koitan keksiä miksi ja mikä tarkoitus tälle kaikelle muka on..
Olin lapsena aivan varma että musta tulee jotain suurta, käyttäydyin suhteellisen hyvin, kävin peruskoulun kunnialla, välitin ihmisistä jotka eivät välittäny minusta, yritin olla kaikkien kaveri, yritin auttaa muita vaikka mä itse olisin kärsiny.. Olin kiva ihmisille jotka ei ollut kivoja mulle..

Nyt elän elämääni, olen sekaisin tulevaisuudesta, olen sekaisin nykyajasta.
Elän elämääni kivun ja surun kanssa, en sano ettenkö mä osaisi olla onnellinen, tietenkin mä osaan.
osaan myös leikkiä onnellista, näytellä että kaikki on hyvin, sillä mä en uskalla pyytää apua, mä en uskalla sano etten jaksa, sillä kaikki luottaa siihen että mä kyllä pärjään.
Entä sitten kun kaikkeen tähän vastoinkäymiseen tulee ihastuminen ja sitten rakastuminen, mä yritän kelvata tälläisenä mutta kun katson peilistä koen etten ikinä tule kelpaamaan kenellekkään.
En ole hoikka, niin kuin joskus, en koe olevani nätti vaikka mulle niin sanotaan.
Olenko mä loppupelissä edes mukava? Kun katson peilistä ja katson itseäni silmiin, silloin mietin että mitä helvettiä, kuka minut muka haluiaisi..
Olen sairas henkisesti ja fyysisesti, kuka sellaisen muka haluaisi..
Vaikka olen parantumassa, niin silti olen aina sairas vaikka se ei minusta näy, vaikka kukaan muu ei sitä huomaa mutta minä tulen aina olemaan sairas.. 
Minulla tulee aina olemaan diaknoosi jonka sain 14- vuotiaana, minulla tulee aina olemaan pelko että joudunko syömään lääkkeitä koko elämäni..
Vaikka diaknoosissani lukisi että remissiossa, se on silti minussa.
Se sairaus saa minut milloin vain takaisin.. Mutta miksi pelkään, en ole ennen edes ajatellut tuollaista, miten minulle nyt tuli asiat mielee..

Kaiken tämän keskellä, mulla on onnellisia hetkiä, oikeestaan olen onnellinen, mutta romahdus saattaa tulla jos tulee pienikin vastoinkäyminen.
Olen iloinen, nautin elämästäni, vaikka mielessäni mietin kaikkia edellä mainittuja asioita.
Mutta jos minulla ei olisi reumaa, niin olisinko sillon minä?
Kun ajattelen elämääni ilman reumaa, niin minulla ei oikeasti ollut edes oikeita ystäviä. 
Reuman myötä olen kasvanut, olen kokenut kovia mutta olen aina selvinyt nauraen ja perheeni tuella. 
Olen oppinu kohta 4-vuoden ajan ottamaan vastuuta, olen aikuistunu vaikka tuntuu että olen aina lapsi. 
Olen eksynyt polulta ja ollut rikki, ollut monessa solmussa mutta olen löytäny ystäviä jotka ovat opastaneet minut takaisin raiteille ja suoristanut minut.
Jos minulla ei olisi reumaa, nauttisinko silloin aidosti asioista?
Haluaisinko tehdä näin paljon hyväntekeväisyyttä? Haluaisinko olla lasten ja nuorten tukena niinkuin nyt?
Olisinko ikinä löytäny tätä alaa, alaa joka on kuin minulle tehty, josta nautin joka päivä vain enemmän vaikka on välillä raskasta, niin silti mun ala tekee mut onnelliseks, mun työ tulee olemaan todella tärkeä, mä tulen auttamaan monia, voisinko olla paremmassa alassa?

En tiedä pitäisikö minun vihata vai kiittää reumaa siitä että se teki minusta vielä hyvä sydämisemmän ja auttavaisen ihmisen.
Pudotti ja pudottaa minut varmaan vielä monesti pohjaan, rikkoo minut kappaleiksi tekee minusta kipeän, tekee minusta sairaan.

Vaikka musta ei ehkä tullut sitä aina onnellista prinsessaa josta pienenä unelmoin, vaikka musta ei ehkä tullut presidenttiä, mutta uskon että myös tämän sairauden, kaikkien vastoin käymisieni kanssa minusta tulee vielä jotain suuurta.
Vastaus kaikkiin mietintöihini, minä en vihaa reumaa, mutta en myöskään kiitä, sanon olemme sujut, minä vihdoin hyväksyn sen että se tulee olemaan aina osa elämääni. Tulen taistelemaan aina sitä vastaa, mutta vielä minä tämän taistelun voitan, vielä  minä teen läheisistäni ylpeen, selviän vastoinkäymisistä teidän kaikkien läheisteni avulla.

it's christmas time

Nyt on taas se aika vuodesta ku ostoskeskuksissa ja kaupoissa rupeaa soimaa joululaulut, telkkarista tulee joululahja vinkkejä ja joulumainoksia.

Se aika ku kaikilla on joulu stressi, pitää ostaa lahjat, jouluruuat ja kaikki.

Se aika ku sitä joulua ja joululomaa odotetaa.

Mutta myös on taas se aika vuodesta ku mulla alkaa ahistus ja pelko.

Vielä yli 4-vuotta sitte mä alotin joulun odotuksen jo marraskuun alussa, mä rakastin joulua. 

Joulu oli jotenki maailman paras päivä, sain viettää aikaa mulle rakkaiden kanssa. ♥

Mut 3-vuotta sitte kaikki muuttu. Mä rupesin vihaamaan ja pelkäämään joulua.

Sillä musta tuntu että aina ennen joulua tapahtuu jotain pahaa, tulee jotenki huonoja uutisia.

Sen jälkeen ku menetin yhen maailman tärkeimmistä ihmisistä, ni en oo osannu nauttia joulusta, mä en halua että joulu tulee. 

Koska olin tottunu siihen että tää mulle tärkeä ihminen tulee meille joka joulupäivä syömää ja se tuo mukanaan aina suklaapatukan. 

Se istuu mun vieressä sohvalla, kuunteli mitä oon saanu lahjaks. 

Se oli läsnä ja välitti.

Mutta enää mulla ei oo sitä perinnettä.. Enää se mulle tärkeä ihminen ei oo täällä, se ei tuu meille joulupäivänä, se ei kysy mitä sain lahjaks.

Mut se on paremmassa paikassa ja mä tiedän että se on mun kanssa silti jouluna vaikka mä en sitä nää. ♥

Mut eihän joulua kokonaa voi vihata, vaikka tuleeki ikävä kaikki pois lähteneitä.

mutta jos pitää löytää jotain hyvää joulusta on se että mä saan olla mun perheen kanssa, me ollaaa koko joulu yhessä.♥♥

Mutta en voi kieltää sitä, etteikö mulle tulisi joulustressi, pitää miettiä mitä ostaa muille lahjaks. 

Joulu siivous ja kuitenki on jotenki ihana laittaa kotia joulukuntoo vaikka ei sitä joulu mieltä ole.

Mutta uskon että mä vielä joku päivä tulen nauttimaan uudelleen joulusta samanlailla kun ennen, mä joskus taas tuun rakastamaan joulua niin kuin ennen. ♥

Ja vaikka välillä sust tuntuu, et oot yksin niin ee-ee-eei Ei sun tarvii yksin kulkee!♥

Nyt on vietetty aivan mahtava viikonloppu turussa! :)

Maata näkyvissä festarit on yks vuoden kohokohtia, sitä oottaa koko vuoden ja aina tulee hienompi kokemus.

Siellä tuntee kuuluvansa joukkoo, ei oo väliä minkälainen sä oot, kukaa ei arvostele sua.

Siellä on kaikki suurta perhettä!

Kuten kahtena aikaisempanaki vuonna nii tää oli yks parhaimpia viikonloppuja!<3

Tutuistuin monii uusii ihmisii ja sain jopa hyviä ystäviä ja toivon että vielä tän viikonlopun jälkee tullaa pitää niiden kans yhteyttä ja nähää!

Ennen mnf.ää mä olin aika rikki, mä olin väsyny kaikkee.

"sä oot vahva, sä oot kaunis sä selviit mistä vaa" 

Onko nuo ne sanat minkä takia mä jaksoin, en halunu tuottaa pettymystä että jospa mä en pärjääkkää, jospa mä en selviikkää, niimpä mun oli pakko jaksaa.

Mulla on ollu koko syksy kaikkee joten voimavarat oli vähissä,  oli koulu stressi, mä huolehdin mun ystävistä, mä kannan niiden huolet ja murheet, seison niiden rinnalla, koska mä tiedän että ne tarvii mua.

Mutta kaiken tän keskellä on vaikeaa muistaa myös huolehtia itsestä ja samalla kaikista muista.

Mutta silti mä tiedän että jos mun voimavarat olis loppunu, jos mä putoaisin taas pohjalle ni mulla on ainakin yksi ystävä joka seisois mun vierellä, mun tukena. Sillä me ollaa ystäviä ja me ollaa toistemme rinnalla tilanteessa ku tilanteessa.

Mut täää viikonloppu, nää kaikki ihmiset anto mulle lisää voimaa. 

Mä olin ilosempi ku pitkää aikaa, mä nautin, mä olin oma itteni.

Perjantai ilta mulla oikeestaa meni siihen että mä etin sitä festari fiilistä mutta ei sitäkää kauan tarvinu ettiä :)

Lauantain oltii turun keskustassa ja sen jälkee kattomassa immanuelia ja sit oli haastattelu niiden kanssa, on aivan älyttömän hienoa päästä haastattelee kahta ihmistä jotka merkitsee mulle paljon ja joita mä arvostan ihan hirveesti.

On aivan mahtava fiilis että on taas tänäki vuonna päässy olemaa tuolla mukana ja saanu uusia ystäviä ja mikä parasta olla Herran lähellä!♥ huippua!

Kaunis pieni ihminen sä olet ainutlaatuinen mitä vastaan tuleekaan, toista sua ei milloinkaan<3

Nyt haluun kirjottaa aivan älyttömän ihanasta ja rakkaasta ystävästä ja meijän ystävyydestä

Tutustuin tähän ihmisee kaks vuotta sitte elokuu 2012, oltii samalla luokalla ja heti ekana päivänä meistä tuli ihan helvetin hyvät ystävät.

Ollaa kestetty paljon, ollaa itketty ja naurettu, ollaa huudetttu ja oltu ihan hiljaa

On ollu aikoja milloin mulla on menny todella huonosti, oon käyny siellä pohjamudissa asti.

Tää ihminen tää rakas ystävä on ollu mun vierellä, halanu mua, pyyhkiny mun kyyneleet eikä ikinä oo antanu mun luovuttaa.

Vaikka mun voimat on ollut vähissä niiin tää ihminen piti mut kasassa.

Meillä on monia hyviä muistoja mut sit ei meijänkää ystävyys oo aina ollu ruusuilla tanssimista.

Meil oli kausia milloin me ei olla oltu niin yhtä, me ei juteltu niin paljon ja se tuotti sitte suruu mut sillon ku sitä ystävää tarvi ni se ystävä löyty.

Me ollaa monesti istuttu kahestaa jostain ja puhuttu meijän menneisyydestä, ollaa puhuttu asiosta jotka meijän mieltä on painanu. Me ollaa aina oltu jotain ainutlaatusta, ollaa oltu hyvät ystävät aina.

On hassua miten meistä tuli niin hyvät kaverit niin lyhyessä ajassa, nyt meijän ystävyyys vaa on ja pysyy♥

Muistan talvella 2013 ku oltii tunnettu jonkun puol vuotta ni jotenki toisen naama rupes suoraan sanottuna vituttamaa ja me vähän niinku erkaannuttii, mutta sitte mä menin niin rikki ja mun elämässä tapahtu niin paljon asioita että musta tuntu etten enää jaksa, ni tää ihminen huomas sen musta, se tuli mun vierelle, kuiskas korvaaa: "kaikki järjestyy" se hoki sitä mulle tosi usein. 

Se oli mun vierellä monissa vastoinkäymisissä, monissa suruissa ja välillä se kysy multa "kuinka paljon oikeesti ihmisen täytyy jaksaa?" Se kerto miten se ihailee mun vahvuutta, mutta totuus oli se että sen tuella mä jaksoin. Ja monen monesta surusta seki on selviny ja se on vahva, ihailen sitä ihmistä ja sen iloisuutta, se jaksaa olla tukena vaikka se ite myös tarvi tukea. Ja monesti oon sillekki joutunu sanoo että "hei kyllä mä pärjään, mutta pärjäätkö sä?" 

Oon tehny elämässäni virheitä, mutta tää ihminen ei oo ikinä tuominu mua, se on auttanu ja tukenu ja yrittäny palauttaa mut maan pinnalle. Joskus mietin että miten mä oon ansainu tän kaltasen ystävän ja mä oon todella kiitollinen siitä ihmisestä ja siitä että oon saanu tutustua tähän ihmisee oon saanu sen mun vierelle ja mun ystäväks♥

Toivon että mä voisin suojella tätä ihmistä jokaiselta naarmulta, pienimmiltäki kolhuilta, suojella ettei sen sydäntä milloinkaa särjettäis, ettei kukaan milloinkaa sitä satuttais.

Mutta emmä siihen pysty, on senki elämässä ollu sitä surua ja kipua enkä oo voinu suojella sitä. Mutta ainoa asia mitä mä voin tehä on se että mä oon vierellä ja olla tukena. Mä aijon pysyä sen vierellä mun viimiseen hengen vetoon asti. 

Tää ystävä on mun elämässä se enkeli, mun enkeli ilman siipiä, mutta niin rakas ja niin kaunis<3

Me oltiin ku yö ja päivä, me täydennettiin toisiamme..

On parhaita kavereita, on ystäviä pitkältä ajalta.. Mutta sitä en ymmärrä miten ihminen voi muuttua niin paljon niin nopeasti..

Mitä jos elämään tulee uus ihminen?

Minkä takia pitää kohdella sitä vanhaa kaveria, sitä ystävää, jonka tukena on ollut, 

sitä ihmistä joka on ollu sun tukena monia kertoja, 

joka oli valmis tekemään sun eteen paljon ja vielä enemmän..

Miksi sitä ihmistä pitää kohdella kuin paskaa?

Se kenen takia juuri sä muutuit?

Mieti onko se sen arvosta..

Mieti tunteeko se sut yhtä hyvin ku se ketä kohtelet nyt kuin paskaa..

Onko juuri se ihminen se joka oli tukena ku sulla oli paska olla?

Onko se ihminen valmis tekemään sun eteen paljon ja vielä enemmän?

Joskus voimat ei vaan riitä ottamaan sitä kaikkea paskaa vastaa, joskus ei vaan jaksa, joskus se tuntuu todella pahalta..

Mieti miksi ja kenen takia sä muutut!

Mieti oletko valmis menettemään sen vanhan ystävän?

Mieti onko ihminen kenen takia muutuit sen arvoinen että unohdat sen ihmisen joka oli sun tukena ku kukaan muu ei ollut..

Ei kukaan pärjää yksin täällä Ei kukaan haluu yksin jäädä

Moni on varmaan  jossain vaiheessa tuntenu olonsa yksinäiseksi.

Se ei tarkoita että pelkästään ne joilla ei ole kavereita 

tai niillä joilla perhe ei ole ehjä

tai perheessä on muita ongelmia,

että vain ne voi tuntea olonsa yksinäiseksi. Ei..

Kyllä jokaiselle voi tulla yksinäinen olo..

Jopa sille "suositulle" sille joka on kaikkien kaveri.. 

Sillä jolla on paljon kavereita,

sille jonka kotona kaikki on hyvin.

Välillä yksinäisyyden tunteelle ei voi mitään.

Joka päiväisen hymyn taakse voi piiloutua surullisuus, yksinäisyys tai tunne siitä että on ulkopuolinen

On vaikeaa tietää mitä toinen tuntee ja on surullista 

miten huoneessa joka on täynnä ihmisiä

voi tuntua joskus niin yksinäiseltä..

Muistot mieleeni niin palaa, ikävääni en nyt salaa

Ne jotka ovat menettäneet jonkun tietävät sen tunteen kun jokainen hengen veto muistuttaa sua siitä henkilöstä, 
On joku biisi, joka muistuttaa sua siitä henkilöstä niin että aina kun kuulet sen biisin ni haluaisit vain itkeä..
On päiviä milloin se rakas on enemmän mielessä. 
Me toivotaa kirkasta yötä, koska tiedämme että kun katsomme tähtiä niin katsomme meille rakkaita.
Monet päivämäärät, paikka, joka tunti, joka minuutti, joka sekuntti.. joka henkäys me kaipaamme ja me muistamme.
Ne on meijän mielessä aamulla ku herätää mutta myös illalla ku käydää nukkumaa..
On vaikea päästää irti, on vaikeaa unohtaa.

Ajan kanssa se suru muuttuu helpommaksi, mutta ikinä ikävä ja muistot eivät katoa.
vielä monen vuoden päästäki ikävä on sanaton.
Vieläkin tulee mietittyä miksi? mitä oisi voinut tehdä toisin?
Käyn haudalla todella usein ja tuntuu aina että mä romahan sinne..
Monta kertaa iltaisin mä itken koska muistelen niitä muistoja..
Ei sillä väliä ootko menettäny isovanhemman, lemmikin, ystävän vai vanhemman..
jos on  menettäny ihan mitä tahansa se tuntuu maailman hirveimmältä..
Kaipuu on suunnaton, ikävä on sammumaton♥

Mä tahdon että tunnet itsessäsi jotain, jotain mikä saa sinut luottamaan

Nyt oon pitkää miettiny sitä että millanen mä olen?

Millasena mun kaverit näkee mut? 

Mikä isoin kysymys millasena mä ite nään itteni..

Kysyin mun parilta kaverilta sitä millasena ne näkee mut.. tuli paljon sellassia mitä mä osittain pystyin arvaamaa, mut silti mä en näe itteäni niin..

Yks kaveri sano että "oot kaunis, höpsö, rakas" Tästä ajattelin miten voin määritellä sanalla kaunis? olenko kaunis ulkoa vai sisältä? Kauneus on katsojan silmissä, silloin kun katson peilistä niin en näe itseäni kauniina niinkuin jotkut. Näen itseni kauniina omalla tavalla, enkä sitä voi selittää mitenkään..

Rakas, se tuntu hyvältä oli hyvä kuulla hyvältä kaverilta että sä oot mulle rakas, silloin taas vahvistuu se että on ihmisiä jotka on iloisia siitä että olen täällä.

Yks kaveri sano että: "oot positiivinen, sosiaalinen ja ihanin"

Positiivinen, on päiviä millon mä itteni nään positiivisena ja sillon mä yritän löytää jokaisesta asiasta jotain positiivista, mä nautin sillon elämästä, mut mulla on myös niitä päiviä että haluan unohtaa kaiken positiivisen en pidä itseäni positiivisena, mä en nauti tai yritä löytää asioista niitä hyviä puolia mutta usein mä nään itseni positiivisena. Entä sosiaalinen? olenko sosiaalinen mikä lasketaa sosiaaliseks? Sekö että voi jutella ventovieraille ihan tosta noin, se jolla on paljon kavereita? joka tuntee puolet kotipaikkakunnan ihmisistä? Mä oikeestaan nään itteni sosiaalisena, mä voin jutella ventovieraiden kanssa, mä tutustun helposti ihmisiin. Ja muhun on helppo tutustua. 

Ihanin.. Miten mä voin olla ihanin koska aina löytyy joku joka on mua ihanempi.. olen ehkä joidenkin mielestä ihana mutta en ihanin..

Yks kaveri sano että "sulla on empatiakyky, sä uskallat sanoa asiat suoraa ja just niinku ne on. Sun kanssa ei oo ikinä tylsää koska oot hauska"

Mä nään itteni just noin ku toi mun kaveri sano, otan muitten tunteet huomioo, osaan samaistua erillaisiin tilanteisiin.. Ja se että mä sanon kaikki suoraa on todellakin totta. Mä sanon asiat ehkä välillä liianki suoraa olis helpompi miettiä mitä sanoo ennen ku sanooo eikä just toisinpäin niinku mä teen. Mutta hauska? olenko mä todella hauska ? :D en ole ikinä ajatellu sitä, heitän jotain randomii läppää en tieny että osaan olla hauska!

Kaks kaveria sano että: " oot Selviytyjä, Hassu, Kaunis, luotettava ja ihanan energinen"

Hassu.. moni sanoo että mä olen hassu mutta miten käsittää sanan hassu? oonko mä hassu, mä itteni nään ehkä enemmän hölmönä ku hassuna. Ihanan energinen mä tosiaan olen energinen kun sille päälle satun. Mulla saattaaa mennä kaikki päin helvettiä silti hypin ilosta ja juoksen ilosena halaamaa kavereita koulun käytävällä tai vaikka kaupungissa. :) Luotettava, tosiaan mä nään sen että oon luotettava koska mä en kerro muiden asioita eteenpäin koska miks mä niin tekisin? Mä tiedän ite helvetin hyvin miltä tuntuu ku ei voi luottaa ihmisiii tai ku se luottamus rikotaaa niin monta kertaaa että enää ei pysty luottamaa juuri keneekää. Selviytyjä, mä nään itteni selviytyjänä ja toivon että kaikki muutki näkis, kaikki paska mitä mä oon joutunu vuosien varrella kokemaa niin on kasvattanu musta ihmisen, ihmisen joka selviää kaikesta!

Nyt mielipide mun parhaimmilta kavereilta.

Yks sano että: "Oot ilonen, ihana ja kaunis" Mä kyllä nään itteni ilosena, ku nään kavereita ni mä hymyilen, nauran. mutta jaksan myös hymyillä niinä vaikoina aikoina. Mä osaan olla ilonen myös sillon. Muistan ku mun yks kaveri sano toivon että mä näkisin sut joka päivä hymyilemässä, niin mä itekki tuun paremmalle tuuulelle. Ihana, ihanan voi määrittää niin monella tavalla välillä mä nään itteni ihanana silloin kun autan mun ystäviä sillon ku teen muiden hyvin voinnin eteen jotain.

Toinen sano: "oot reipas, hyvä kuuntelija, auttavainen, kaunis ja oma ittes"

Reipas, millä lailla mä oon reipas. Jos nään itteni reippaana ni sen suhteen että mä oon pärjänny mun elämässä näin pitkälle ja aina nousen sielt pohjalta pää pystyssä. Hyvä kuuntelija, mä nään itteni kuuntelijana mutta se on eriasia oonko hyvä kuuntelija, joskus mulle sanottii etten osaa kuunnella ni sen jälkee en oo nähny itteeni hyvänä kuuntelijana. Auttavainen, mä autan muita joskus vähän liikaa joskus niin että mun omat voimavarat on lopussa, mutta en mä voi jättää mun ystäviä pulaa en mä osaa sanoa että anteeks mä olen rikki, mä olen hajalla emmä pysty kuuntelemaa. Oma ittes, se mä oon mä en annna kenenkää päättää millanen mun pitäs olla. Mä olen aina ollut erillainen kuin muut ja niin mä aijon jatkossaki olla.

Kolma sano: "oot mukava, selviintyjä ja luottamuksellinen"

mukava mä olen niille kelle mä haluan, mä osaan olla mukava mutta myös ei niin mukava. Joskus nään itteni oikeesti mukavana mutta myös välillä nään et oon ihan paska.

Viiminen keltä kysyin oli mun sisko, mun sisko sano että: " oot sisko, rakas, taistelija"

Mun sisko on nähny mun elämän erivaiheet, se on nähny sen yksinäisyyden, sen kiusaamisen, kaikki ne  sairaudet, nähny riidat kavereiden kanssa, nähny mun ikävän. Yks suurin syy siihen miks mä nään itteni taistelijana on mun sisko! mun sisko on aina ollu mun tukena. Ollu ylpee siitä että oon selvinny kaikista mun vastoinkäymisistä. Mä sisko teen susta vielä ylpeen!<3

Mun pitäs oppia näkemää itteni niinku muut näkee mut, mun pitäs oppia näkemää itteni kauniina.

mun pitäs arvostaa jokaista mun kyyneltä, jokaista naurua. Mut pitäs oppia luottamaan ihmisiin jotka sanoo että sä oot hyvä tyyppi. Ehkä mä tän kirjotuksen jälkee ajattelen itteeni nyt eritavalla kuin ennen.

Koska katon itseäni peilistä, se mitä mä siellä nään on se minkä kanssa mun pitää oppia elämää. 

Miks vihata ku voi olla samalla puolella?

Nyt mediassa pyörii #kutsumua kamppanja.
Sen tehköö kuka uskaltaa.
Ite mietin jonkin aikaa että minkähaukkuma sanan mä laittaisin siihen
koska niitäki oon kuullu yli 10 vuotta.
Ja tää haaste juttu olis omasta mielestäni pitäny keksiä ajat sitte.
Ehkä nyt kiusaajat ja muutkin tajuaisi että kiusaamisessa ei ole mitää järkeä..
Miksi kiusata ku voi välittää? Miksi haukkua ku voi sanoa jotain kivaaa toisesta?
Miksi vihata kun voi rakastaa?
Mä tosiaan tiedän 9-vuoden  kiusaamisen jälkee miltä tuntuu olla se kuka on joka asiassa täys nolla
se jota haukutaa.. 
Ku menin yläasteelle luulin että kaikki tää olis takana päin mut pahin oli vielä edessä..
Kuulin joka päivä huutelua että vitun läski! Vitun vammanen..
Ja sitä paskan puhumista ja sitä yksinäisyyden tunnetta.
Mutta kaikesta mä selvisin voin itelle sanoa että olen voittaja ja selviytyjä! Haluan auttaaa kiusattuja halua olla tekemässä hyvää ja olla tukena! Mä olen se auttaja!
Lopeta kiusaaminen, välitä ja ole kaikkien kaveri❤️

Lupasit pitää kiinni, tapahtu mitä tahansa

Mä muistan sut,

 mä muistan kaikki meijän keskustelut aamuyöhän asti.

Mä muistan sen ku näit ku mulla on paha olla silloin kun pystyin kaikille muille valehtelemaan..

Mä muistan jokaisen kauniin sanan mitä sanoit.

Mä muistan sut♥

Miten kaikki muuttu? Miten sä muutuit?

Miten susta jolle en voinu valehdella, joka näki musta kaiken läpi

se joka tunsi mut paremmin kun kukaa muu, 

jonka käsiin oisin voinu laskea oman henkeni.

Miten susta tuli niin etäinen ja vieras?

 Mä luulin että mä tunnen sut..

Mä luulin että tarkotit kaikkea mitä sanoit,

luulin että meillä oli jotain ainutlaatusta mitä kellään muulla ei ole..

Mä luotin suhun ku parhaaseen ystävää.

Mutta ei sitä aina tajua että mikä menee pielee..

Mut loppujen lopus on vaa päätettävä niistä tunteista irti,

 pahimmassa tapauksessa joutuu päästää siitä rakkaimmasta irti.

Se mikä oli joskus meidän loppui kuin tie seinää,

 sitä vastenn istun enkä pääse minnekkään

Otatko mut silti vaikka en olekkaa hän, enkä enempää?

mä tunsin musiikin ja ilmassa heilutin sytkärii ympärillä mun parhaita ystävii

Mulla oli viikko sitten tosi outo olo.. Mä en jotenki osannu nauttia mistään

kaikki vaa ahisti kunnes yhtenä päivänä lupasin mun parhaalle ystävälle että "huomenna mä oon taas mä" seuraavana aamuna mietin et mitä sitä tuli oikee sanottuuu entä jos se paha olo ei lähekkää yhessä yössä niinku ei ollukkaa lähteny mut ennen ku huomasinkaa ni mä tosiaan olin mä niinku olin sille ystävälle sanonu:) 

Tottakai mun oloa paranse että tiesin että seuraavana päivänä olisi mun yks parhaimpia ja ikimuistoinen ilta edessä eli siis cheekin stadionkeikka<3

Vielä illalla oli ressi siitä että millä me mennää sinne mitä tapahtuu mutta tiesin että en anna minkää pilata mun iltaa!

Ton illan takia oon ressannu, itkeny onnen kyyneliä, välillä myös hermot on menny ja hyppiny innoissani ku kohta se päivä koittaa!

Niihän se koitti! 23.08.2014 ♥ Siinä se päivä! Mun elämäni hienoimpia ja parhaimpia päiviä!

Oli ihan mahtava tunnelma koko sen illan ajan, vaikka ennen ku Jare kerkes kunnolla astuu lavalle ni itkin ilosta ja onnesta. 

Se meno oli jotain niin hienoa ja näki Jaresta että se oikeesti nautti ja ties mitä se tekee!

Muistan sen ku olin ollu Jonnalle sellai että nyt se yks tietty biisi ei tuu mut sen on pakko vetää se ja sillä samalla hetkellä Jare oli sellai "on myös sellai ku oon ollu siel pohjalla tätä ei yleensä vede keikoilla mutta tänää on erikoinen päivä" siinä samassa mä tiesin et sieltä se biisi tuleee! Niille joil on paha olla.

Ennen ku biisi kerkes kunnolla alkaa ni mä jo itkin. se biisi on ollu mulle tärkee siitä asti ku kuka muu muka-levy julkastii. Ja jotenki viime viikolla se biisi sai mut nousemaa sängystä vaikka en ois jaksanu se biisi sai mut olemaa taas mä!

Viiminen biisi timantit on ikuisia edes Jare ei voinu laulaa sitä. koko yleisö laulo mukana ja tunnelma oli mieletön! Loppujen lopuks tulin siihen että kyyneleet oli taas silmillä mutta haikeudesta mutta onnesta!♥

En ikinä tuu unohtamaa tota iltaa voisin hehkuttaa tosta illasta ties kuin paljon mutta ehkä on vaa parempi lopettaa vielä ku pystyy :)

Mitä rakkaus on?

Rakkaus ei ole ruusuilla tanssimista, se ei ole aina kaunista
se ei ole pelkkää onnellisuutta.
Rakkaus on kipua, mutta samalla niin ihanaa
Rakkaus on kaipuuta, mutta niin kaunista
Rakkaus on meidän kahden välistä. Se on meidän virheitä
se on anteeksi antoa, toiselle antautumista
Mutta joskus rakkaus tekee kipeää, rakkaus saattaa satuttaa
rakkaus on henkinen itsemurha.
Rakkaus on maailman ihanin mutta samalla maailman pelottavin asia.
Se on kahden ihmisen välistä luottamusta, se on turvallisuutta ja rehellisyyttä. 
Rakkaus on sitä että on nähny toisen kaikki puolet, silti päättää jäädä!♥

Otatko mut kiinni jos nyt putoan?

Sinä tartut minuun kiinni, minä yritän riuhtoa itseni irti.

Sinä pidät minusta vielä tiukemmin, sinä kuiskaat korvaani

"Vaikka kuinka yrittäisit, niin en silti päästä irti"

Halaat minua, tunnen oloni turvalliseksi

Sinä näet minusta, milloin minulla ei ole kaikki hyvin.

Sinä olet pyyhkimässä kyyneleeni, sinä olet siellä missä minä sinua tarvitsen

Sinä lupasit olla aina tukenani, nostatko minut ylös jos putoan pohjalle?

Pyyhitkö varmasti kyyneleeni?

Lupaatko olla aina tukenani?

Olet parhain ystäväni, olet luottoni!

Minä pyydän älä jätä minua ikinä yksin, älä ikinä päästä irti♥

Koska mä tiedän olevani vielä joku päivä ennallani

Mä oon ollu pitkää pelossa että mä meen rikki.. Mä oon ollu onneton, mikään ei ole tuntunu miltää kaikki on ollut ihan samaa. 
Oon ottanu etäisyyttä kaikesta, kaikesta siitä mikä saa mut onnelliseks..
oon ottanu etäisyyttä ystävistä, mutta miksi?
Ystäväthän on syy mun onnellisuuteee, ystävien takia mä oon tässä..
Oon osittain ottanu etäisyyttä mun perheestä, siitä mikä on ollu mun tuki..
Mutta miksi?
Perhehän on ollu mun tukena aina, perhe on nostanu mut sieltä pohjalta..
Mä en osaa enää puhua mun asioista, vaikka mun pitäisi.
Sillä tavalla olen etääntynyt.. en osaa puhua tunteistani.

Mut mä myös oon onnellinen, mä nauran, mä unohdan kaiken huolen.
Mä vietin ihanan viikonlopun ihanien ihmisten kanssa. Mä nauroin niin että keuhkoihin ja mahaan sattu.
Mä nauroin niin että istuin keskellä jalkakäytävää nauramassa kyyneleet silmissä, mä itkin onnesta,ilosta!
Vihdoin löysin ihmisiä keiden seurassa mä riitän, mä saan olla oma itteni, mä saan olla oma hölmö itteni, silti ne hyväksyy mut. Mä saaan olla tyhmä jos siltä tuntuu, väläyttää jotain tyhmää ja olla hetken päästä että ei tässä näin pitäny käydä. Ne mun ystävät nauraa ja ajattelee että se on ihan normaalia. Sitä on ystävyys!
Musta tuntuu että mä riitän tälläsenä ku mä oon ja mä saan olla just tällänen. mun ei tarvi pitäää mitää roolia, mä saan olla oma ilonen itteni, jos en oo aina ilonen ni saan olla myös surullinen niitten kanssa. Sitä on YSTÄVYYS ja siks mä oon ONNELLINEN<3
Sama ku mun perhe, mä nauran niiden kanssa, mä oon niiden kanssa oma itteni. Mun perhe hyväksyy mut tälläsenä ja rakastaa mua just tälläsenä siks mulla on maailman paras perhe ja mä oon ONNELLINEN<3
Vaikka mulla onki ollu sellai olo että mä en enää osaa puhua mun asioista mun ystäville tai perheelle, ni kukaa ei pakota mua, mä tiedän että voin puhua niille mistä vaa millon vaaa. Sitte ku mä oon valmis. :) Vaikka mä oon onnellinen ni ei ne vastoinkäymiset, elämän vaikeudet katoa.. Mun pelko on se että mä menen rikki uudelleen.. Mä oon aina pienenä tottunu siihen, että mun isi korjaa kaiken, se korjaa rikkinäisen pyörän, auton, se korjaa ihan kaiken.. mut miten paljon pelkään sitä että meen rikki, ja se yks asia mitä mun isi ei osaakkaa korjata olen minä...

Ota elämästä irti, kaikki minkä saat, tee siit parempaa!

Viimekirjotuksesta onki jo jonkin aikaa, oon vaa aina lykänny ja lykänny tätä kirjottamista. Ois niin paljon asioita mitä haluis kirjottaa mut sit ku alotan tän ni tulee sellaai emmä jaksa, ei  ketää kiinnosta. Mutta nyt mä ajattelin postata pitkästä aikaa, vaikka mulla ei sellai oo ees mitää aihetta :)

Toisaalta voisin kertoo mun kuulumisia..
Mun ajatukset ja tunteet heittää laidasta laitaa. Loppukevät meni kauheessa koulustressissä nyt vihdoin se on ohi. Mä pystyn vihdoin hengittää ja olla vaaan. Oon tän parinkuukauden sisää muuttunu, ihmisenä..
Tai oon löytäny vierelleni aivan mahtavia ihmisiä<3 Niitten kanssa me aina vaa chillataa ilman turhia huolia. Nauretaa niin että vedet valuu silmistä, niin että vatsaa sattuu. voin olla niitten seurassa oma itteni, pitkästä aikaa ei tarvi olla kukaa muu ku mä!
Tähän porukkaa kuuluu ihminen kenet oon tuntenu kohta vuoden mutta pääsiäisenä meistä tuli erottamattomat, meistä tuli parhaat ystävät<3
Ei ooo mitään mitä ei toisillemme kerrottais. Puhutaa päivittäin nähää parikertaa viikossa.
Sille ihmiselle saan puhua kaikesta, voin soittaa vaikka keskellä yötä. Sen seurassa nauran joka kerta, se yksinkertaisesti pitää mut kasassa!
En ymmärrä miten jostain ihmisestä voi tulla niin tärkee niin lyhyessä ajassa..?
Mulla on synttärit tossa kuukaus sitte ja juhlittii niitä vappuna! Siellä oli tärkeimmät ihmiset!♥
Meillä oli hauskaaa ja oikeesti mä nautin siitä. Olin onnellinen!

Se miten joku ihminen tekee pelkällä olemassa olollaan sun olon paremmaks ni on ihailtavaa. Viime viikosten ajatukset on niin kummallista että mä en tiedä mitä mun pitäs ajatella. Toisena päivänä mulla menee hyvin, sitte seuraavana päivänä ei meekkää niin hyvin. Oon tässä yrittäny saada itteni kuntoo, että saisin mun ajatuksia kasaaa. Ja alan huomata, mä alan vihdoin olla onnellinen, mä nautin elämästä. Mä en stressaa turhista.
Mul on kesä aika chillata ja rentoutua kera ihanien ihmisten jotka on mun elämässä!♥

Ne kysy mikä on tärkeetä mun elämässä, mä vastaan iisisti "no tämä ämmä tässä"♥

Vaikka tavottelin tähtiä taivaan, mä en löytäny vastauksii. miten mä voin pitää kii, jos en usko unelmii?

Tää korttitalo romahtaa yksi kortti kerrallaan,
 kun seinät kaatuu voiko mua ees enää pelastaa? ?

Nyt tuli tälläi aika kuvapainotteinen postaus mutta välillä näin :) Hyvää kesää kaikille teille, muistakaa rentoutua ja nauttia ♥

Hei Jumala, kuuletko toivetta? Ota siipiesi suojaan tämä pieni ihminen

Jotenki mulle tuli sellai fiilis että haluun kirjottaa aika isosta asiasta tai tää ei kaikille oo iso asia mut mun elämässä on!

Niinpä päätin kirjottaa Uskosta! Pitkää mietin että uskallanko kirjottaa tästä mut kerranki päätin olla vahva ja olla välittämättä muitten mielipiteistä, Usko on mun elämässä suuri osa ja oikeestaan tärkein asia.

Oon koko ikäni uskonu vaikka se ei oo näkyny musta. Pienenä pistin kädet ristii ja jos joku kysy et mitä mä teen sanoin "Pyydän mummolta apua" kai sen voi silti sanoa että oikeestaan mä rukoilin.

Ala-asteella mua kiinnosti tosi paljon uskonto, tykkäsin käydä seurakunnan leireillä ja kerhoissa..

Mut myös tuli sellassii tilanteita että kaveri ku kysy et "uskonks sä johonki Jumalaa" , jotenki tuli aina vastattuu että "emmä tiiiää", kuitenki aina kaikissa seurakunnan aamunavuksissa ku rukoiltii mulla oli kädet ristissä..

Nyt tällee isompana miettii et minkä takia mä en oo voinu sanoo ihan rehellisesti että kyllä mä uskon!

Osa syy voi olla se et oon aina ollu se jota arvostellaa, oisko mua arvosteltu lisää jos oisin sanonu et hei mä uskon Jumalaa! Jotenki nyt tuntuu että ei mua oltais arvosteltu tai kiusattu, mutta pienenä sitä vaa pelkäää.

Mut 3 vuotta sit mun elämässä tapahtu niin paljon huonoja asioita, että mun usko alko jotenki hiipuu. Mä en halunnu uskoa että tuolla on joku joka antaa mun kärsiä ja vielä ku kaikki pahat asiat tapahtu peräkkäin ja alle 2 vuoden sisää..

Mut kesällä 2012 olin riparilla isosena mulle tuli sellaai et heei mä alan uskoo taas siihen että Jumala on olemassa ja Hän pitää musta huolen.

Kuitenki samana kesänä mulla epäiltii et mun jalka on halvaantunu, lääkärit ku sen kerto ni purskahin vaa itkuu..

Mielessä ajattelin että entä jos en ikinä pysty kävelemää? En pääse ikinä pelaamaa jalkapalloa siskonpojan kanssa?

Silloin laitoin kädet ristii ja pyysin apua, pyysin että Hän parantaa mun jalan, antaa mun viellä kävellä..

Meni jonkun aikaa ni mulle sanottii "hei ei toi sun jalka oo halvaantunu, siinä on tosi pahatärähys, mut pystyt kävelee mutta tunnon paluu saattaa kestää useita kuukauksia" 

Silloin mulla tuli kyyneleet silmille, mä itkin onnesta, mä kiitin itku silmässä..

Ton kesän jälkee mä aloin taas kunnolla uskomaa, siitä tuli mun osa elämää.. Vaikka mä en siitä hirveesti muille puhunu ni mä uskoin ja mä tiesin sen ja Hän tiesi sen.

Nyt syksyllä 2013 mulla alko kauheet kivut, kukaa ei tieny mikä mulla on.. Mä rukoilin että sais jotain selville eikä tarvis olla epätiedossa.. 

Lähin leirille vaikka kipu oli sietämätön, meijän nuoriso-ohjaaja rukoili mun puolesta. 

Pääsin leiriltä kotii, kipuu oli kamala ja kuume nous.. Menin lääkärii ja ne pisti mut Päijät-Hämeen keskussairaalaa, mua pelotti ja en oikee tieny mitä piti ajatella, toivoin vaa että kaikki selviäis..

Sen jälkee ku lääkäri kerto mulle mikä mulla on ni mä itkin ja rukoilin että selviäisin siitä.. Mulla oli tosi paha tulehus..

Jouduin jäämää sairaalaa yöks, siellä mä olin melkee viikon.. Mun puolesta rukoiltii mun erittäin hyvä ystävä rukoili, mä rukoilin, meijän nuoriso-ohjaaja rukoili..

Pääsin kotii ja parin kuukauden päästä oli jatko tutkimukset, selvitettii onks se tulehus vahingoittanu multa mitää..

Tulokset tuli ja kaikki oli hyvin, mä olin täysin terve, mikä oli suuri ihme! Mun rukouksii oli vastattu!

Ennen mä en hirveesti puhunu siitä mun uskosta, mut nyt oon ruvenu puhumaa siitä, puhun siitä tosi paljon kavereille ja kavereiden kanssa, koska se on mun SUURIN OSA ELÄMÄÄ!

Mul on monesti sellai että en oikee tiiä mitä tekisin jonkun asian suhteeen, mikä on oikein mikä väärin? Ni saatan pyytää Isältä apua, rukoilen ja pyydän neuvoa

Niinku tuolla aikasemmin sanoin ni mun usko hiipu kaiken sen paskan keskellä.. Mutta nyt ku oon ajatellu niitä asioita ja käyny niitä läpi ni kaikelle on tarkotus!

Jos en ois kokenu kaikkeee sitä en varmaa olis näin vahva henkisesti ja en varmaa ikinä olis näin avoin ja nyt voin olla oma itteni, mä en pelkää enää sitä kiusataako mua jos oon erillainen. Mä oon mä ja oon ylpee siitä koska tiiän että mut hyväksytää tälläsenä!

Isä huolehtii musta, Uskon siihen ja oon ylpee siitä! :)♥

Sinä vain voit seistä onnellisuutesi tiellä, onnellisuus lähtee sinusta itsestä!

Voin sanoa että aivan ihana viikonloppu takana! :)

Perjantain oli aika raskas päivä koulussa mutta silti jaksoin mennä nuorteniltaa ja Laura tuli sit ihmepäähän pistoksesta meille yöks :)
Ilta meni pelailessa ja pakoa katellessa käytii yllättävän ajoissa nukkuu! Ei oikee tehty sellai kummosta, kerranki oltii Lauran kaa kahestaa, oli aikaa puhua kaikesta!

Lauantain sit herättii ja löhöttii vaaa kunnes saatii päähän pisto et lähetää lahtee shoppailee, no tehtii nopee sit meillä piha hommat mitkä mun piti tehä laitettii kamat kasaa ja lähettii lauralle, tarkotus oli että laittaudutaa lauralla.. No asiat ei menny niinku elokuvissa :D
käytii tankkaa ennen ku mentii lauralle ja unohan mun tunnusluvun onneks lauralla sit oli rahaa.
Päästii lauralle, laura vaihtaa vaatteet ja mä suoristan hiukset.. meikkauksee ei jääny aikaaa meil oli aikaa 4 minuuttii ennen ku bussi lähtee.. päästää asemalle ja just ku ollaa menos bussii ni bussi lähtee eikä tietenkää voi pysähtyy vaikka varmasti näki et juostii.. No onneks sit meni pikavuoro ja mentii sit pikavuorolla lahtee ja meikattii bussissa, siitähän se riemusynty mikää ei oikee sujunu! Mut ainaki meil oli hauska bussi matka

Lahtee ku päästii ni ensimmäinen asia mitä haluttii oli ruoka, päätettii sit mennä syömää! kerranki mentii jonnekki muualle ku mäkkii mentii jonnekki sellassee ihan ravintolaa syömää en muista paikan nimee mut oli ihan älyttämän hyvää ruokaa!:) 

Mahat täynnä kyllä jaksaa shoppailla! Mulle piti ettii mekko ja tunnetusti mä en oo mikää mekko ihminen eli se oli tosi vaativaa, käytii vilasta kokeilee yhtä mekkoo ja se oli tosi kiva :) No olin sellaai tullaa ostaa myöhemmin jos en löydä jostain muualta :) H&M.stä käytii kattoo mulle farkkuhaalari sortseii no en ollu ihan varma joten ne jäi kauppaaa, nyt kuitenki oon sitä mieltä että pitäsköhän käydä ostaa ne ensviikolla :)

No emmä sit löytäny muuta mekkoo joten kävin ostaa vilasta sen mekon! :)

 Voin sanoo aivan ihana päivä mikä parasta aivan parhaassa seurassa :`) Mun ja lauran pitäs tehä useemmin kahestaa jotain yleensä ollaa aina porukassa ja puhutaa asiat puhelimessa. Pitkästä aikaa huomas et kuinka kaipaa sitä ystävää kenen kanssa vietti kesällä aikaa tosi paljon kahestaa. Välillä on hyvä olla kahestaa ja pitää tyttöjen päivä ♥ Voin sanoo ihan rehellisesti että toi tyttö on jotain niin ihanaa mun elämässä, en vois kuvitella että selviäisin ilman sitä :) Se piristää päivää vaikka se ei sitä ite tajuais :) Vaikka mulla menee hermot sen kanssa en silti vaihtais hetkeekää pois mitä oon ton tytsyn kanssa viettäny :)♥ I LOVE YOU!

Sunnuntain päivä sitte meniki vaa kotona löhöilessä :)
Kävin 7km lenkillä mun koiran ja kummitytön kanssa, sit riehuin siskonpojan kanssa ja muuten oon vaa kattonu pakoo! :)
Aivan ihanan rentouttava viikonloppu! TYKKÄÄN!♥

Tässä sarjassa erityisesti ihailtavaa on toi veljesten rakkaus! Vaikka tehää pahoja asioita ne tehää toisen takia! Ja mikää ei erota♥